Siirry sisältöön

Kehittyvä Kokonniemi – toimintaa ja muutoksia Kokonniemen liikuntakeskuksessa kesän ja syksyn aikana 

Kokonniemen liikuntakeskuksessa on kesällä monipuolista ja uutta matalan kynnyksen liikuntatoimintaa. Liikennejärjestelyt alueella muuttuvat lokakuussa, kun uusi Liikuntakaarre avataan ja Jääkiekkotie poistuu käytöstä.

Uudisrakennuksen osalta suunnittelu etenee ja rakentaminen alkaa syksyllä 2026 ja rakennusvaiheiden valmistuminen tapahtuu tavoiteaikataulun mukaisesti jäähallin osalta syyskaudeksi 2028 ja toisen vaiheen osalta kesäksi 2030.

Uintia, kuntosaliharjoittelua ja uusia sisäliikuntamahdollisuuksia Kokonhallissa

Kokonniemen liikuntakeskuksessa on paljon matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia kesän aikana.

Uutta tälle kesälle on, että Kokonhallissa voi harjoitella koko kesän arkipäivisin. Tarjolla on tilaa mm. sulkapallolle, pingikselle, koripallolle ja käsipallolle sekä maksuttomia kaikille avoimia palloiluvuoroja (futsal, salibandy, sulkapallo, lentopallo ja koripallo). Vuorot sijoittuvat klo 10.30–12.30 ja 15–17.30 välille, tarkemmat tiedot löytyvät TIMMI-varauskalenterista. Hallissa on myös kuntosali. Kokonhallin liikuntasali on poissa käytöstä viikoilla 30 ja 31 salin lattian korjaustöiden vuoksi. 

Maauimalassa hyppytorni on siirretty itäiselle rannalle, ja alueella on nyt kolme rantalentopallokenttää vapaassa käytössä (ei varauksia, vuorot jonotusperiaatteella). Rantavalvonta on paikalla päivittäin 9.8. asti klo 9–21.

Kokonniemen liikuntavälinekontti sijaitsee ulkokuntoilualueen yhteydessä ja on avoinna 9.8.2026 asti ma–pe klo 10–18 (suljettu juhannuksena 19.6.). Kontilta löytyy kaikille vapaaseen käyttöön mm. kahvakuulia, käsipainoja ja kuntopalloja.

– Tälle kesälle on lisätty erityisesti matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia niin ulkona kuin Kokonhallissakin, liikuntapalveluiden päällikkö Marjo Rantala kertoo.

Muutoksia katu- ja pysäköintijärjestelyihin

Syksyllä Jääkiekkotie on käytössä siihen asti, kun uusi Liikuntakaarre otetaan käyttöön lokakuussa. Tolkkistentien ja Liikuntakaarteen risteysalueen muutostyöt valmistuvat samoihin aikoihin ja alueen nopeusrajoitus muuttuu 40 km/h syyskuun alusta lähtien. Liikuntakaarteen varressa on uusi kevyen liikenteen väylä, ja myös nykyisen Jääkiekkotien kohdalla säilyy kevyen liikenteen väylä.

Jäähallin pysäköintialue pysyy käytössä ainakin syyskuun loppuun asti ja palvelee siten maauimalan tarpeita koko kesän. Uusi pysäköintialue Kokonhallin eteläpuolella avataan lokakuussa. Siellä on noin 40 pysäköintiruutua.

Ulkokenttien osalta uudet rantalentopallokentät Liikuntakaarteen länsipuolelle ovat valmistumassa loppukesästä, mutta niiden käyttöönoton aikataulu varmistuu myöhemmin. Hiekkatekonurmikentän, lämmitettävän tekonurmikentän sekä pukuhuonerakennuksen yleissuunnittelu on käynnissä ja rakentamissuunnittelu valmistunee keväällä 2027. Kentät sijoittuvat Liikuntakaarteen eteläpuolelle pysäköintialueiden läheisyyteen. Kenttien rakentamisen aikataulu vahvistetaan myöhemmin.

Uudisrakennuksen kehitysvaihe jatkuu syksyyn

Uudisrakennusprojektissa, joka sisältää uuden jäähallin, monitoimiareenan ja matalan kynnyksen tiloja, kehitysvaihe jatkuu kesän yli syksyyn ja rakentaminen käynnistetään viimeistään marraskuussa. Rakennusosien valmistumisaikataulut eivät muutu.

– Talven aikana tehty skenaariotarkastelu vei osaltaan kehitysvaiheelle varattua suunnitteluaikaa, joten jatkamme kehitysvaihetta vielä syksyyn. Keskeistä on eri osa-alueiden kustannustason varmistus, hankintojen toteuttaminen ja rakenneratkaisujen optimointi. Kehitämme ratkaisuja päätettyjen toiminnallisuuksien toteuttamiseksi sekä kustannustehokkaammin että tarkoituksenmukaisemmin, toimitusjohtaja Jarkko Vainionpää kertoo.

Uudisrakennus toteutetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe tarkoittaa jäähallia, jonka on tarkoitus valmistua käyttöön syyskaudeksi 2028. Nykyiset jäähallit puretaan kesällä 2028 ja toisen vaiheen rakentaminen alkaa. Toinen vaihe tarkoittaa monitoimiareenaa ja matalan kynnyksen aulaa, ja niiden on määrä valmistua kesäksi 2030.

Uudisrakennuksen tarkempi suunnittelu on jatkunut kevään aikana yhdessä urheiluseurojen, liikuntapalveluiden, suunnittelijoiden, konsulttien ja SRV:n edustajien kanssa.

– Projektin kokonaisaikatauluun ei ole tulossa muutoksia, vaan itse rakentamisvaiheesta tulee tehokkaampi, mikä myös näkyy myönteisesti rakentamisajan juoksevissa kustannuksissa, Vainionpää jatkaa.