Elinvoiman toimialan kumppanuudet
Elinvoiman toimialan kumppanuuslajeja ovat: kulttuurikumppanuus, museo- ja kulttuuriperintökumppanuus, taiteen perusopetuksen kumppanuus, tapahtuma- ja matkailukumppanuus ja liikunnan mainospaikkakumppanuus. Lisäksi elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialan yhteisiä tavoitteita tukee keskustan elävöittämiskumppanuus.
Hakulomakkeet
Kumppanuuden yleiset periaatteet
Elinvoiman toimialalla voidaan solmia kumppanuuksia silloin, kun kumppanin tuottama palvelu täydentää Porvoon kaupungin palveluita, kumppanin tuottaman palvelun toteutuminen on kaupungin intresseissä ja kun kyseiselle palvelulle ei ole kilpailtua markkinaa.
Kumppanuuksien kautta mahdollistettavat palvelut ovat luonteeltaan sellaisia, joiden toteuttamista ei olisi mahdollista kilpailuttaa, ja jotka täydentävät kaupungin tarjontaa ja kaupunkiorganisaation järjestämisvastuun mukaisia toimenpiteitä.
Kumppanuus on aina sopimusperusteista yhteistyötä. Sopimus solmitaan neuvottelumenettelyn kautta, ja se velvoittaa molempia osapuolia sitoutumaan yhteisiin tavoitteisiin ja vastuulliseen toimintaan. Sopimuksessa määritellään osapuolten vastuut ja velvollisuudet. Kumppanuus on tapa tavoitella yhteisiä päämääriä, joiden saavuttaminen yhteistyöllä hyödyttää kaikkia sopimusosapuolia.
Kumppanuuden kriteerit
Elinvoiman toimialan kumppanuuksissa sovelletaan seuraavia yhtenäisiä kriteerejä:
1. Yleiset kriteerit
Elinvoiman kumppanuuksia ei solmita:
- Samaan toimintaan, jota kaupunki hankkii ostopalveluna.
- Kaupungin omaan toimintaan tai sen oman toiminnan rahoittamiseen tähtäävään toimintaan.
- Samaan toimintaan, jota Porvoon kaupunki jo avustaa avustuksella.
- Hankintalain (laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016) alaisen palvelun tuottamiseen.
- Uskonnon harjoittamiseen, poliittisen puolueen toimintaan eikä ammattiyhdistysliikkeille.
2. Rahallisen kompensaation käyttöön liittyvät kriteerit
- Kumppanuudesta maksettavaa kompensaatiota ei voida kohdistaa:
- Muuhun kuin kumppanuushakemuksessa ja -päätöksessä mainittuun tarkoitukseen.
- Edellisenä kalenterivuonna toteutetun projektin kuluihin.
- Kiinteistön rakennus- ja korjauskustannuksiin, työhuoneen korjaus- tai muuttokustannuksiin.
- Ulkomaanmatkakustannuksiin.
- Yksityishenkilöiden tutkinto-, lukukausi- tai kurssimaksuihin mukaan lukien kansalaisopiston kurssimaksuihin.
3. Sijaintiin liittyvät kriteerit
Hakija on porvoolainen tai toiminta, johon kumppanuus solmitaan, kohdistuu Porvooseen tai porvoolaisiin.
4. Hakuprosessiin liittyvät kriteerit
- Kumppanuushakemus on jätetty ilmoitetun määräajan sisällä sille osoitetun hakukanavan kautta (ePorvoo.fi).
- Kumppanuutta hakeva toimija on toimittanut pyydetyt tiedot ja aineistot ilmoitettuun määräaikaan mennessä. Pyydettävät tiedot ja aineistot voivat olla muun muassa yhdistyksen säännöt, kuluvan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio, suunniteltuun projektiin liittyvä rahoituspäätös tai tarkennuksia aiemmin annettuihin tietoihin.
Elinvoiman toimialalla voidaan solmia kumppanuus vain sellaisten toimijoiden kanssa, jotka täyttävät kaikki edellä mainitut kriteerit 1–4.
Vertailukriteerit
Kumppanuuden tarkoituksenmukaisuutta ja rahallisen kompensaation määrää harkittaessa otetaan huomioon toiminnan määrä, laatu ja laajuus.
Vertailukriteereitä sovelletaan, kun arvioidaan kumppanuuden lisäarvoa kaupungille, kumppanuudessa kaupungille määriteltäviä velvollisuuksia (esim. rahallisen kompensaation määrää) tai vertailtaessa mahdollisia kumppaneita toisiinsa. Tavoitteena on, että kumppanuuksien avulla mahdollistettava toiminta kokonaisuutena edistää näiden vertailukriteerien toteutumista:
- Kaupunkielämän sykettä
• Toiminta tukee Porvoon elämyksellistä ja monipuolista vapaa-aikaa sekä elävää kaupunkikulttuuria.
• Toimintaa järjestetään kaikkina vuodenaikoina.
• Toiminta mahdollistaa aitoa vuoropuhelua ja laajaa vuorovaikutusta, rohkeita kokeiluja ja hyvän ilmapiirin rakentumista.
• Toiminta vahvistaa Porvoon vetovoimaa ja brändiä. - Paras arkenakin
• Toimintaa järjestetään niin keskustassa, lähiöissä kuin maaseudulla ja saaristossakin.
• Toimintaa on molemmille kieliryhmille sekä vähemmistökieliryhmille.
• Toimintaa järjestetään monipuolisesti kaikille ikäryhmille ja eri kohderyhmille.
• Toiminta edistää kuntalaisten hyvinvointia, terveyttä, yhdenvertaisuutta ja osallisuutta. - Suosituin kotikaupunki
• Toiminta luo mahdollisuuksia osaavalle työvoimalle. - Ilmastotekojen kaupunki
• Toiminta tukee Porvoon ilmastotavoitteiden toteutumista.
Elinvoiman toimialan kumppanuuslajit
Elinvoiman toimialan kumppanuuslajeja ovat:
- kulttuurikumppanuus
- museo- ja kulttuuriperintökumppanuus
- taiteen perusopetuksen kumppanuus
- tapahtuma- ja matkailukumppanuus
- liikunnan mainospaikkakumppanuus
Lisäksi elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialan yhteisiä tavoitteita tukee:
6. keskustan elävöittämiskumppanuus
Kaikkiin yllä mainittuihin kumppanuuksiin sovelletaan elinvoiman toimialan kumppanuuksien yleisiä kriteerejä. Tämän lisäksi sovelletaan seuraavia kumppanuuslajikohtaisia kriteerejä ja tavoitteita.
Kumppanuuslajikohtaiset kriteerit ja tavoitteet
Kulttuurikumppanuus
Porvoon kaupungin kulttuurikumppanin tulee olla rekisteröity yhdistys, säätiö, yritys tai toiminimi. Kulttuurikumppanuuksia solmitaan ensi sijassa porvoolaisten vakiintuneiden ja ammattimaisesti hoidettujen merkittävien kulttuurilaitosten ja yhdistysten kanssa, jotka harjoittavat säännöllistä kulttuuritoimintaa Porvoossa. Kulttuurikumppanuus voidaan solmia myös valtakunnallisen järjestön kanssa, joka harjoittaa säännöllistä kulttuuritoimintaa Porvoossa.
Kulttuurikumppanuuksia solmimalla Porvoon kaupungin tavoitteena on:
- täydentää ja lisätä eri taidemuotojen ammattimaista kulttuurituotantoa ja -tarjontaa kaupungissa,
- edesauttaa Porvoon ammattimaisesti johdetun kulttuuritoiminnan kehittymistä ja luoda edellytyksiä paikallisen kulttuurin vahvistumiselle,
- elävöittää ja monipuolistaa Porvoon kaupunkielämää,
- lisätä asukkaiden hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta kulttuuriin sekä
- vaikuttaa myönteisesti paikallistalouteen ja edistää paikallista elinvoimaa.
Kulttuurikumppanuuden tulee edesauttaa edellä mainittujen tavoitteiden toteutumista.
Toimintamalli
Kulttuurikumppanuudet neuvotellaan kerran vuodessa seuraavan kalenterivuoden ajalle. Kumppanuusneuvottelujen yhteydessä voidaan samalla neuvotella tuesta kulttuurisalien sekä kaupungin tilojen vuokraan kulttuurituotantokäyttöön. Kumppanuusneuvotteluun haetaan vuosittain sähköisen haun kautta.
Museo- ja kulttuuriperintökumppanuus
Porvoon kaupungin museo- ja kulttuuriperintökumppanin tulee olla rekisteröity yhdistys, säätiö, yritys tai toiminimi.
Museo- ja kulttuuriperintökumppanuuksia solmimalla Porvoon kaupungin tavoitteena on:
- edistää kulttuuriperinnön ylläpitämistä ja käyttöä sekä tukea ja kehittää paikallista identiteettiä,
- edesauttaa Porvoon ammattimaisesti johdetun museo- ja kulttuuriperintötoiminnan kehittymistä ja luoda edellytyksiä paikallisen kulttuurin vahvistumiselle,
- tallentaa ja säilyttää paikallista taidetta ja kulttuuri- ja luonnonperintöä,
- edistää ja hyödyntää aineistoja ja muita sisältöjä koskevaa tutkimusta sekä tiedon saatavuutta, saavutettavuutta ja käyttöä,
- toteuttaa yleisötyötä ja kulttuurikasvatusta esittelemällä taidetta ja kulttuuri- ja luonnonperintöä eri kohderyhmille,
- elävöittää ja monipuolistaa Porvoon kaupunkielämää,
- lisätä asukkaiden hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta kulttuuriin sekä
- vaikuttaa myönteisesti paikallistalouteen ja edistää paikallista elinvoimaa.
Museo- ja kulttuuriperintökumppanuuden tulee edesauttaa edellä mainittujen tavoitteiden toteutumista.
Toimintamalli
Museo- ja kulttuuriperintökumppanuudet neuvotellaan kolmen (3) vuoden välein kuitenkin siten, että kolmivuotiskauden velvoitteet ja tämän lisäksi vuosittaiset painopisteet ja kehittämistoimenpiteet neuvotellaan erikseen. Kumppanuusneuvotteluiden yhteydessä voidaan samalla neuvotella tuesta kulttuurisalien sekä kaupungin tilojen vuokraan museo- ja näyttelytoimintaan. Kumppanuusneuvotteluun haetaan sähköisen haun kautta.
Taiteen perusopetuksen kumppanuus
Porvoon kaupungin taiteen perusopetuksen kumppanin tulee olla rekisteröity yhdistys, säätiö, yritys tai toiminimi. Kumppanin tulee olla yksityinen taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän järjestäjä Porvoossa toteutettavaan toimintaan.
Taiteen perusopetuksen kumppanuuksia solmimalla Porvoon kaupungin tavoitteena on:
- täydentää ja lisätä taiteen perusopetuksen ammattimaista järjestämistä Porvoossa, mutta myös muissa Porvoon Taideoppilaitoksen sopimuskunnissa,
- täydentää ammattimaisesti johdettua taidekasvatustarjontaa Porvoossa,
- elävöittää ja monipuolistaa Porvoon kaupunkielämää taidetoimijoiden yhteistyöllä,
- monipuolistaa porvoolaisten vapaa-ajan kulttuuritarjontaa,
- lisätä asukkaiden hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta kulttuuriin sekä
- vaikuttaa myönteisesti paikallistalouteen ja edistää paikallista elinvoimaa tukemalla taiteen ja luovan alan ammattilaisten työllistymistä ja alan kehittymistä.
Taiteen perusopetuksen kumppanuuden tulee edesauttaa edellä mainittujen tavoitteiden toteutumista.
Toimintamalli
Taiteen perusopetuksen kumppanuudet neuvotellaan kerran vuodessa seuraavan kalenterivuoden ajalle. Kumppanuusneuvottelujen yhteydessä voidaan samalla neuvotella tuesta kulttuurisalien sekä kaupungin tilojen vuokraan kulttuurituotantokäyttöön. Kumppanuusneuvotteluun haetaan vuosittain sähköisen haun kautta.
Tapahtuma- ja matkailukumppanuus
Porvoon kaupungin tapahtuma- ja matkailukumppanin tulee olla rekisteröity yhdistys, yhteisö tai työryhmä, yritys tai toiminimi.
Tapahtuma- ja matkailukumppanuuksia solmimalla Porvoon kaupungin tavoitteena on:
- saada näkyvyys- ja markkinointihyötyä,
- edesauttaa uusien konseptien syntymistä,
- edistää kaupunkistrategian tavoitteita kaupunkielämän elävöittämisen osalta,
- vaikuttaa myönteisesti paikallistalouteen ja edistää paikallista elinvoimaa ympärivuotisesti,
- lisätä vierailijoita Porvooseen sekä
- lisätä asukkaiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä ja luoda edellytyksiä paikallisen kulttuurin vahvistumiselle.
Tapahtuma- ja matkailukumppanuuden tulee edesauttaa edellä mainittujen tavoitteiden toteutumista.
Toimintamalli
Tapahtuma- ja matkailukumppanuusneuvotteluun haetaan jatkuvan sähköisen haun kautta ja kumppanuudet neuvotellaan hakemusten pohjalta.
Liikunnan mainospaikkakumppanuus
Porvoon kaupungin liikunnan mainospaikkakumppanin tulee olla rekisteröity yhdistys, joka on hakenut Porvoon kaupungilta kyseisenä kalenterivuonna liikunnan avustusta. Kumppanilla tulee olla säännöllistä toimintaa siinä liikuntapaikassa, josta kumppanuuteen perustuvaa mainospaikkaa haetaan.
Liikunnan mainospaikkakumppanuuksia solmimalla Porvoon kaupungin tavoitteena on:
- liikuntatarjonnan laajentaminen Porvoossa,
- lajikokeilujen mahdollistaminen,
- lisätä asukkaiden hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta sekä
- mahdollistaa liikuntaseurojen toiminnan ammattimaisuutta ja pitkäjänteisyyttä.
Liikunnan mainospaikkakumppanuuden tulee edesauttaa edellä mainittujen tavoitteiden toteutumista.
Toimintamalli
Liikunnan mainospaikkakumppanuudet neuvotellaan kerran vuodessa seuraavan kalenterivuoden ajalle. Kumppanuusneuvotteluun haetaan vuosittain sähköisen haun kautta.
Keskustan elävöittämiskumppanuus
Porvoon kaupungin keskustan elävöittämiskumppanin tulee olla rekisteröity yhdistys. Keskustan elävöittämiskumppanuuksia solmimalla Porvoon kaupungin tavoitteena on:
Vetovoiman kasvattaminen
- Houkutella enemmän kävijöitä keskustaan,
- Luoda mahdollisuuksia paikalliskulttuurin, ilmiöiden ja vahvuuksien esiintuomiselle,
- Vahvistaa keskustan mainetta monipuolisena ja elinvoimaisena käynti- ja matkailukohteena.
Tapahtumatarjonnan laajentaminen
- Mahdollistaa ympärivuotisesti erilaisia tapahtumia keskustaan, joista osan tuottaa kaupunki, osan kolmas sektori ja osan kaupalliset tapahtumajärjestäjät.
Kaupunkitilan kehittäminen
- Uudet kokeilut, placemaking,
- Kannustaa uusiin liiketoimintoihin keskustassa.
Kestävyyden huomioiminen
- Kannustaa vastuulliseen liikkumiseen ja ympäristöystävällisiin käytäntöihin.
Paikallisten osallistaminen
- Kutsua paikallisia asukkaita osallistumaan keskusten elävöittämisen toimenpiteiden suunnitteluun ja toteutukseen.
Kaksikielisyyden huomioiminen
- Kaupunki edellyttää, että kumppanit toteuttavat tapahtumat ja tapahtumien markkinoinnin kaksikielisesti. Tämä tarkoittaa, että kaikki tapahtumat ja niihin liittyvät markkinointimateriaalit tulee olla saatavilla sekä suomeksi että ruotsiksi.
Keskustan elävöittämiskumppanuuden tulee edesauttaa edellä mainittujen tavoitteiden toteutumista.
Toimintamalli
Keskustan elävöittämiskumppanuuksien kesto on kaksi (2) vuotta. Kumppanuutta haetaan sähköisen haun kautta.
Keskustan kumppanuuksista päättää kaupunginhallitus joka toisen kalenterivuoden loppupuolella, vuodesta 2024 lähtien. Päätökset tehdään hakulomakkeissa ilmoitettuihin tietoihin perustuvan valmistelun pohjalta. Keskustan elävöittämiskumppanuudet valmistelee elinvoiman ja kaupunkikehityksen yhteinen ohjausryhmä kaupunginhallitukselle. Elävöittämiskumppanuus voidaan solmia kerrallaan yhden tai useamman toimijan kanssa.