Siirry sisältöön

AK 527 Meritulli

Luonnoksen nähtävilläoloaika 24.4.-30.5.2024.

Kaavalla on tarkoituksena luoda edellytykset viihtyisän ja vehreän asuinalueen rakentumiselle ja päiväkodin sekä urheilukentän sijoittamiselle alueelle. Rakentamista ohjataan toteuttamaan kaupungin tavoitteita energiatehokkaasta ja hiilineutraalista rakentamisesta.

Kaava mahdollistaa uusien asuntojen rakentamisen Porvoon keskustan palvelujen läheisyyteen.

Kaavatyön valmistelu alkoi vuonna 2017. Asemakaavatyö sisältyy kaupunkisuunnittelun työohjelmaan nimellä Meritulli AK 527. Asemakaavan ensimmäiset luonnokset olivat nähtävillä  7.12.-23.12.2022 ja 2.1.-20.1.2023.

Luonnosvaihe (valmisteluvaihe)

Kolme uutta asemakaavaluonnosta ja muu suunnitteluaineisto pidetään maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti nähtävänä 24.4. – 30.5.2024 kaupungin verkkosivuilla sekä palvelupiste Kompassissa, Rihkamatori B, puh. 020 692 250.

Luonnosvaiheen aineistot 2024

Luonnosvaiheen aineistot 2022

Selvitykset

Valitettavasti aineistoissa esiintyy vielä joitakin saavutettavuuspuutteita. Parannuksia aineistojen saavutettavuuteen tehdään jatkuvasti. Porvoon kaupunki ottaa mielellään vastaan palautetta saavutettavuudesta info.kaupunkisuunnittelu@porvoo.fi. Toimitamme myös erikseen pyydettäessä saavutettavaa aineistoa.