Siirry sisältöön

Länsirannan puukorttelihanke, seminaarit ja tontinluovutuskilpailu

Kokonaisen korttelin kokoinen puurakentamishanke Porvoonjoen Länsirannalla.

Hankkeen käynnistyminen

Vuonna 2018 Porvoon kaupunki on käynnistänyt kokonaisen korttelin kokoisen puurakentamishankkeen Porvoonjoen Länsirannalla. Kaupunki järjesti tontinluovutuskilpailun, jolla haettiin yhteistyömallia- ja kumppania asuntopainotteisen puukorttelin toteuttamiselle Porvoon keskusta-alueella. 

Ensimmäinen puukortteliseminaari järjestettiin 20.9.2018. Seminaarissa puurakentamisen asiantuntijat kertoivat, miksi puurakentamisen edistäminen on tärkeää, mitä puusta on lähivuosina rakennettu ja rakennetaan parhaillaan ja minkälaisia kokemuksia monikerroksisesta puurakentamisesta on. Seminaarissa esiteltiin lisäksi tontinluovutuskilpailun tarjouspyyntö aikatauluineen.

Kilpailuun alustavia ilmoittautumisia vastaanotettiin 13 ja määräaikaan mennessä neljä lopullista tarjousta.

Eteneminen kaavoitustyöksi

Puukorttelihankkeen kilpailutulokset julkistettiin tiedotustilaisuudessa 8.5.2019. Parhaaksi ehdotukseksi arvioitiin nimimerkin ”Koota” suojissa tarjouksen jättäneen TILA Group Oy:n työryhmän tarjous. Arkkitehtisuunnittelusta on vastannut OOPEAA, Office for Peripheral Architecture, arkkitehti Anssi Lassila.

Tarjousten esittely

”Koota” -tarjous käynnisti asemakaavan laadinnan tekijäryhmän kanssa.

Toteutumista kohti

Vuonna 2021 asemakaavatyö on edennyt ehdotusvaiheeseen. Porvoon puukortteli – tavoitteista totta webinaarissa 27.5.2021 kerrottiin kaupungin lähtökohdat työlle sekä esiteltiin kohde ja sen toteutustilanne. Porvoo toteuttaa kaavoituksessa johdonmukaisesti ilmastotavoitteita. Taustaksi kuultiin myös puurakentamisen elinkaarivaikutuksista ja hiilikädenjäljestä sekä vähähiilisestä liiketoiminnasta. Webinaari järjestettiin yhteistyössä Itä-Uudenmaan kehitysyhtiö Posintran kanssa.

Webinaarissa pidetyt esitelmät:

Puukorttelikohteen esittely:

Puukorttelin toteuttaminen:

Paikalliset toimijat esittäytyvät:

Lisätietoa kaavakohdesivulta