Siirry sisältöön

Porvoon Taidetehtaan rantakorttelin avoin taidekilpailu 22.11.2024–25.4.2025

Porvoonjoen länsirannasta ja sen lähikortteleista on muodostunut kaikille avoin, julkinen nykytaiteen galleriatila. Alueelle on vuodesta 2009 lähtien saatu jo noin 20 uutta taideteosta. Tekijöinä on ollut porvoolaisia, muita suomalaisia ja ulkomaalaisia nykytaiteilijoita.

Länsirannan taideohjelma on ohjannut taidehankintoja vuodesta 2014 lähtien. Ohjelma päivitettiin 2022.

Käynnissä olevat taidehankkeet

Porvoon Tehtaanpuiston puutalot

Tehtaanpuiston ​puutatalot -kortteliin haettiin taiteilijaa avoimella portfoliohaulla 16.5.–10.6.2024. Kortteli sijoittuu Länsirannan eteläosaan Taidetehtaankadun ja Kultalistankadun risteyksen luoteispuolelle. Portfoliohaun tarkoituksena on löytää yksi taiteilija toteuttamaan teos tai teoskokonaisuus kortteliin.

Lue lisää portfolihausta, huom. hakuaika oli 16.5.–10.6.2024:

Jokiranta

Porvoon jokiranta ja alueelle sijoittuva sekä sitä ympäröivä rakennuskanta rakentuu vaiheittain, jonka vuoksi myös taidehankintoja toteutetaan vaiheittain. Alueelle toteutetaan useampia pienempiä teoksia. Ensimmäisessä toteutusvaiheessa (2021–2025) toteutetaan 3–4 teosta.

  • Jäljenjättäjä, Anne Meskanen-Barman (2023)

Toteutuneita taidehankkeita

Länsirannan korttelit 448 ja Hellberginmäki

Porvoon Länsirannan kortteleihin 448 ja Hellberginmäkeen valittiin avoimella taiteilijahaulla seuraavat taiteilijat:

  • Korttelin 448 kaksiosainen taideteos: Tommi Toija
  • Hellberginmäen korttelin pääteos: Sari Palosaari
  • Hellberginmäen pysäköintitalon julkisivu: Arja Kärkkäinen
  • Hellberginmäen taloyhtiökohtaiset porraskäytäväteokset: Bo Haglund, Marika Kaarna, Saara Piispa, Joakim Sederholm, Jenni Tuominen ja Sari Vuorenpää.

Aleksanterinkaaren sisäkehäalue

Aleksanterinkaaren sisäkehäalueelle valittiin avoimella taiteilijahaulla neljä erillistä taidehankintaa:

  • Aleksanterinkaaren maamerkkiteos: Åsa Maria Bengtsson
  • Kävelyraitin merkitseminen: Kirsi Taiviola, Marko Vuokola
  • Pysäköintitalon julkisivu: Astrid Sylwan
  • Taidepysäkki: Corinna Helenelund

Street Art -teos TWICE

Taidetehtaan Aleksanterinkaaren ja Läntisen Aleksanterinkadun julkisivuihin valmistui elokuussa 2015 näyttävä, neliosainen teos TWICE. Teos koostuu sekä tekstistä että kuvista, ja se on kahden taiteilijan, Aleksei Kislowin (Alexey Kanunnikov, s. 1983) ja Kreemosin (Roman Salomatin, s. 1989) yhteistyötä.

Länsirannan taideohjelman taiteenhankintaryhmä valitsi taiteilijat hankkeen kuraattorin, Pietarin Street Art -museon edustajien tekemien ehdotusten joukosta.

Tilapäiset taideteokset

Alueelle on toteutettu myös tilapäisiä, jo poistettuja teoksia:

Porvoon ikimetsä

Jokirantaan Läntisen Aleksanterinkadun sillan kupeeseen Taidetehtaan puistoon rakentuu kesän ajaksi Pia Sirénin tilapäinen taideteos Porvoon ikimetsä. Reilun sadan neliön ikimetsä erilaisista puutarha- ja rakennusmateriaaleista. Metsään pääsee esteetöntä kulkuramppia pitkin, johdattaen kulkijaa keinotekoisen luontokokemuksen keskelle.

Pia Sirén (s. 1982) on töissään luonut mittavia väliaikaisia maisemia keinotekoisin välinein. Sirénin teoksissa arkiset rakennusmateriaalit saavat uuden merkityksen osana esteettistä taidekokemusta. Telinerakennelmat ja muovit korostavat rakennetun luonnon keinotekoisuutta ja herättävät kysymyksiä ihmisten suhteesta muuhun luontoon sekä rakennettuun ympäristöön.

Pumppaamo

Kokonniemen Pumppaamo sai uuden ilmeen kesällä 2015. Kuvataiteilijat Kim Somervuori ja Teemu Mäenpää maalasivat ja pitivät katutaidetyöpajan Kokonniemen Pumppaamolla eli entisellä vedenpuhdistamolla. Mukaan pääsivät 15 vuotta täyttäneet nuoret ja nuoret aikuiset.

Työpaja oli osa Porvoon Länsirannan taideohjelman toteutusta ja kesän Street Art -teemaa. Tapahtuman järjesti Porvoon kaupungin kulttuuripalvelut yhteistyössä Porvoon museon kanssa. Tapahtuma sai tukea Taiteen edistämiskeskukselta ja sitä sponsoroi Porvoon vesi.

Vanha pumppaamorakennus purettiin vuonna 2023.

Nuorten taideprojekti

Uudenmaan läänintaiteilijan Marjaana Jaranteen ja Porvoon ammattiopiston opiskelijoiden taideprojekti toteutettiin elokuussa 2015.

Maalaamassa oli ammattioppilaitos Amiston nuoria pintakäsittelyn koulutusohjelmasta. Heidän kanssaan noin 45 metriä pitkää seinää työstivät Jesse Pasanen ja Jenni Väisänen. Heidät tunnetaan Street Art Vantaa -yhteisöstä. Mukana oli myös meksikolainen katutaiteilija BNER.

Porvoon taiteilijaseuran kesänäyttely 2015

Taideohjelman taiteenhankintaryhmä tilasi Porvoon Taiteilijaseuralta väliaikaisia taideteoksia Länsirannan taideohjelman alueelle. Porvoon taiteilijaseuran kesänäyttelyn 2015 teokset olivat esillä alueella koko kesäkauden syyskuun lopulle asti. Näyttelyn kuraattorina toimi kuvataiteilija Kaisu Koivisto.

Esillä oli teoksia seuraavilta taiteilijoilta: Kirsi Kaulanen ja Aaron Heino, Malena Granqvist, Antti Raatikainen ja Majbritt Huovila, Tuula Heikkilä, Paula Nordfors ja Laura Hyyti.

Taidetehtaan pressu

Kuvataiteilijat Petri Hytönen ja Jenni Tuominen maalasivat teoksen Taidetehtaan seinää peittävään suureen suojapressuun kesällä 2015. Teos purettiin rakennuksen korjauksen valmistuttua.