Siirry sisältöön

Runebergskören BSB:n perinteet Runebergin päivänä

Mieskuoro Runebergskören BSB (Borgå Sångarbröder) perustettiin 1923. Yli 100-vuotiaaseen kuoroon kuuluu nykyään noin 50 laulajaa.

Kuoron vuosittaisiin perinteisiin kuuluu kaksi J. L. Runebergiin liittyvää esiintymistä Runeberginpuistossa Runebergin patsaan luona. Ohjelmistossa on tuolloin Runebergin runoihin sävellettyjä lauluja ruotsiksi ja suomeksi, kuten Lähteellä – Vid källan.

Kuoro tervehtii runoilijaa

Runebergin päivänä 5. helmikuuta kuoro laulaa tervehdyksensä syntymäpäiväsankarille sekä patsaan luona että Runebergin kodin edustalla. Paikalla on tuolloin myös Porvoon vapaapalokunnan (VPK) soihtukulkue. Tapa vakiintui nykyiseen muotoonsa 1930-luvun alussa. Jo sitä ennen VPK:n oma kuoro ja Borgå Sångarbröder (myöh. Runebergskören BSB), olivat esiintyneet vastaavalla tavalla Runebergin päivänä.

Runebergskören esiintyy Runeberginpuistossa myös vappuna 1. toukokuuta. Keväisten laulujen lisäksi kuoron ohjelmaan kuuluu Runebergin patsaan lakittaminen ylioppilaslakilla.

Laulutervehdyksellä on pitkät perinteet

Runeberg toimi Porvoon kymnaasissa (Borgå Gymnasium) Rooman ja Kreikan kirjallisuuden lehtorina ja vuosina 1847–1850 myös rehtorina. Lukion opiskelijoiden kuoro otti tavakseen käydä tervehtimässä opettajaansa laulamalla tämän syntymäpäivänä. VPK:n perustamisen jälkeen tapa siirtyi palokunnan omalle kuorolle. Sekä opiskelijoiden että VPK:n kuoroa johti 1800-luvun lopulla lukion laulunopettaja ja säveltäjä Gabriel Linsén.

Porvoossa toimi 1800-luvun lopulla useita mieskuoroja. Runebergskörenin synnyn taustalla oli muun muassa kuoro Sångarbröderna, jonka ensi esiintyminen tapahtui 5. helmikuuta 1920 yhdessä VPK:n soihtukulkueen kanssa Runebergin patsaan luona. Kuoro järjestäytyi myöhemmin uudelleen, ja sen toiminta vakiintui aluksi nimellä Borgå Sångarbröder (1923) ja 1950-luvun alusta lähtien nimellä Runebergskören BSB.

Lähde: Hjärtats nyckel heter sång, Runebergskören BSB 1923–2023. Björklund, Magnus. Runebergskören BSB, Borgå 2023.