Siirry sisältöön

Tutkimusmatka

Sanna Vakkilainen
10.4.-29.6.2024
Omenamäen palvelukeskus
Tulliportinkatu 4, 06100 Porvoo

Näyttelyn öljyvärimaalaukset ovat syntyneet viimeisen parin vuoden sisällä. Maalaukset ovat ensi katsannolta abstrakteja, mutta niistä on mahdollista löytää myös esittäviä asioita kuten maisemaa, hahmoja tai tapahtumia. Maalausprosessini on omanlaisensa tutkimusmatka, jossa kullakin teoksella on erilainen matka valmiiksi maalaukseksi. Musiikilla on tärkeä osa maalausprosessissani ja kuuntelenkin hyvin monenlaista musiikkia maalatessani. Toivon, että maalaukseni voivat antaa toivoa ja iloa ihmisten elämiin tai herättää tunteita.

– Sanna Vakkilainen

Sanna Vakkilainen (s.1996) on taidemaalari, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut taidemaalariksi Vapaasta taidekoulusta 2019 ja on siitä lähtien toiminut aktiivisesti kuvataiteen kentällä pitäen yksityisnäyttelyitä ja osallistuen ryhmänäyttelyihin ja -projekteihin kuten Porvoon Triennaaliin vuosina 2020 ja 2021. Hänen teoksiaan kuuluu yksityiskokoelmiin Suomessa ja ulkomailla sekä Valtion taidekokoelmaan. Sannan maalauksia oli esillä Art Basel Miami taidetapahtumassa vuoden 2022 joulukuussa.

Sanna Vakkilaisen taiteeseen voi tutustua lisää:

Teokset ovat myynnissä ja hintatiedot saa ottamalla yhteyttä suoraan taiteilijaan.

Näyttely on avoinna:
10.4.-29.6.2024 ma-pe klo 9-14.
Omenamäen palvelukeskus, Tulliportinkatu 4, 06100 Porvoo.
Vapaa pääsy.