Siirry sisältöön

Kuvataiteen opiskelu ja maksut

Porvoon taidekoulussa opiskellaan kuvan kieltä. Taideteosten tuottamisen sijaan opetellaan erilaisia kuvallisia valmiuksia. Koulussa opitaan käyttämään monipuolisesti erilaisia materiaaleja, työskentelemään yhdessä sekä arvostamaan omia ja muiden oppilaiden töitä.

Kuvataiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opinnot on tarkoitettu pääasiallisesti kouluikäisille lapsille ja nuorille. Lisäksi taidekoulu järjestää 1–5-vuotiaille lapsille varhaisiän valmentavia opintoja.

Opetus koostuu oppitunneista, itsenäisestä työskentelystä, muista taide- ja kulttuuritapahtumista sekä kotitehtävistä. Lisäksi oppilaat voivat suorittaa opintoja osallistumalla kursseille ja taidematkoille. Viimeksi mainituista suorituksista sovitaan erikseen opettajan ja rehtorin kanssa.

Opintokokonaisuuteen kuuluu perusopintoja ja syventäviä opintoja. Syventävien opintojen loppuvaiheessa oppilaalla on mahdollisuus tehdä päättötyö. Oppilaat saavat todistuksen opinnoistaan.

Opetuksen laajuus ja keskeiset sisällöt

Kuvataiteen perusopetuksen laaja oppimäärä käsittää yhteensä 1300 opetustuntia, yksi opetustunti on 45 minuuttia.

Varhaisiän valmentavat opinnot, 1–5-vuotiaat

2 h/vko, 68 tuntia lukuvuodessa
130 €/lukukausi (260 €/vuosi)

  • mielikuvitusta rikastuttavaa ja leikinomaista taideopetusta

Perusopinnot, 6–11-vuotiaat

2–3 h/vko, lukuvuodessa 68-102 tuntia, yhteensä 540 h
2 h/vko 130 €/lukukausi (260 €/vuosi)
3 h/vko 170 €/lukukausi (340 €/vuosi)

  • kuvallisen ajattelun ja ilmaisun kehittäminen
  • kuvan rakentamisen perustiedot ja -taidot

Syventävät opinnot, 12–19-vuotiaat

3–6 h/vko, lukuvuodessa 102-204 tuntia, yhteensä 760 h
170 €/lukukausi (340 €/vuosi)

  • työpajat: mediataide, design, kuvataide
  • lopputyö

Muut opinnot

  • näyttelykäynnit
  • opintomatkat
opiskelu ja maksut
Kuvataiteen maksut
Oppilaalle ja kotiväelle
lukuvuosi ja lomat
Lukuvuosi ja loma-ajat
ilmoittautuminen
Ilmoittaudu taidekouluun
Kevätnäyttelyn avajaiset ja näyttelyvieraita
Näyttelyt ja yhteistyöprojektit
Taidekoulun toimipisteet