Siirry sisältöön

Annika Michelson: Arkipäivän seikkailut

  • 30.12.2024 - 31.12.2024
  • 10:00 - 19:00
  • Porvoon pääkirjasto

Porvoon pääkirjaston Isossa salissa nähdään joulukuussa Annika Michelsonin näyttely Arkipäivän seikkailut. Näyttely koostuu Porvooseen sijoittuvien, lapsille suunnattujen tarinoiden kuvituksista.

Annika Michelson on kotoisin Lapinjärveltä ja työskentelee Hämeen ammattikorkeakoulussa lehtorina. Hän on erikoistunut maatalouteen, ympäristöön ja biologiseen monimuotoisuuteen. Vapaa-ajallaan hän kirjoittaa ja kuvittaa tarinoita lapsille.

Michelsonin tarinoissa liikutaan menneiden vuosikymmenten Porvoossa, etenkin Tarmolassa, ja suvun tarinat sekoittuvat mielikuvitukseen. Piirustuksissa päähenkilöinä on ihmisen tavoin toimivia lampaita.

Näyttelyn kuvitukset ovat kolmesta kirjasta. Rakas äiti kertoo Michelsonin äidin, Aila Ollaksen elämästä: lapsuudesta Porvoossa ja aikuisuudesta maitotilan touhukkaana emäntänä Lapinjärvellä. Ritva ja Maja kertoo lapsuudesta 1940-luvun Tarmolassa. Eemil Eenokin fantastiset seikkailut ammentaa Michelsonin isoisän osin Porvooseen sijoittuneesta elämästä. Kirjoja ei ole julkaistu, joten näyttely tuo ne ensi kertaa yleisön nähtäville.

Annika Michelson on paikalla maanantaina 2.12. klo 18 näyttelyn avajaisissa.

Sanni Saarinen

KIRJASTONHOITAJA

sanni.saarinen@porvoo.fi +358 40 353 8255

Muita vastaavia tapahtumia