Siirry sisältöön

Saaren Sankarit- seikkailurata Emäsalossa

SAAREN SANKARIT-seikkailuradalla tutustutaan ja kokeillaan pelastamiseen ja turvallisuuteen liittyviä tehtäviä. Kouluikäisille ja nuorille tehtäviä voidaan soveltaa haastavammiksi ja kertoa samalla alan harrastusmahdollisuuksista. Alle kouluikäisten on hyvä kulkea rasteilla pehmolelunsa ja perheensä kanssa. Nalle tai muu pehmolelu saa ansaitsemaansa hoitoa SPR:n Nallesairaalassa, jonne ajanvaraus tehdään oikealla radiopuhelimella. Yhdellä rastilla harjoitellaan repun pakkaamista metsäretkeä varten ja harjoitellaan kartan lukemista, jotta alueelle kadonneet esineet löytyisivät. Radalla pääsee myös rapsuttamaan pelastuskoiria, tutustumaan SPR:n ambulanssiin, VPK:n paloautoon, vapaaehtoisen öljyntorjujan tehtäviin sekä meripelastusalukseen. Koska haavereita voi aina sattua, harjoitellaan myös ensiaputaitoja. Vanhemmilla osallistujilla mahdollisuus alkusammutusharjoitukseen.

Osallistumismaksu 5e, 3-vuotiaat ja sitä nuoremmat 0e. Lounas klo 12-14 välillä sisältyy hintaan.

YKSITYISAUTOILLA EI OLE PÄÄSYÄ POUKAMAN ALUEELLE ilman liikuntarajoitteiselle tarkoitettua pysäköintilupaa.

Bussikuljetus tulee varata ilmoittautumisen yhteydessä.

HINTA edestakaiselle matkalta

Porvoon kaupungintalolta 5e tai

Porvoon jäähallin parkkipaikalta 5e.

Tolkkinen, Merilinja 2, hiekkakentältä 0e

Molemmilla pysäköintialueilla pysäköinti on ilmaista.

Osallistumismaksu Saaren Sankari 5e,

3v ja nuoremmat ilmaiseksi.

Tapahtuma on osa VAPEPA 60v. juhalvuotta.

Muita vastaavia tapahtumia