Kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksen kellonaika aikaistetaan, elinvoimalautakunnan kokous siirtyy pidettäväksi 23. joulukuuta
Kasvun ja oppimisen lautakunnan kokous pidetään tänään torstaina 12. joulukuuta kuten suunniteltua, mutta aikaistetaan alkavaksi jo klo 15.
Elinvoimalautakunnan tämäniltainen kokous perutaan ja se siirretään pidettäväksi maanantaina 23. joulukuuta klo 13.
Elinvoimalautakunnan esityslistalla ovat muun muassa Porvoon kaupungin kulttuuripalkinnon ja Vuoden liikuntapalkinnon myöntämiset sekä ensimmäiset rahoituspäätökset Vihreän siirtymän rahastosta.
Lautakuntien kokousten siirrot johtuvat kaupunginvaltuuston päätöksestä jatkaa talousarvion käsittelyä tänä iltana 12. joulukuuta.