Siirry sisältöön

Kasvun ja oppimisen lautakunnan päätökset 30.1.2025

Porvoon kaupungin tunnus.

Kasvun ja oppimisen lautakunta käsitteli säästötoimenpiteitä vuosille 2025–2027

Lautakunta päätti esittää, että kaupunginvaltuuston 11.12.2024 edellyttämistä kasvun ja oppimisen toimialan korvaavista säästöistä vuoden 2025 summan, 130 000 euroa, osalta tehdään talousarviomuutos vuoden 2025 toisen osavuosiraportin yhteydessä. Vuosien 2026 ja 2027 korvaavat säästöt, 569 000 ja 921 000 euroa, sisällytetään talousarviokehykseen ja sitä kautta näiden vuosien talousarviovalmisteluun.

Lautakunta korosti, että toimialan hallinnon osalta tarkastellaan kokonaisuutta, johon liittyy sekä aluerehtorimallit että koulujen johtaminen.

Kasvun ja oppimisen toimialan vuoden 2025 käyttösuunnitelma on talousarvion 2025 mukainen, muutoksia hyväksyttyyn talousarvioon ei ole tehty.

Moni asia varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluiden järjestämisessä on määritelty tarkkaan laissa, eikä säästöjä voi kohdistaa näihin asioihin. Toimialalle on tämän lisäksi hyväksytty kaupunginvaltuuston palveluverkko- ja talousarviopäätösten jälkeen uutta lainsäädäntöä, jotka vaikuttavat toimialan tehtäviin ja niistä saataviin valtionosuuksiin: oppimisen tuen lainsäädännön uudistus ja lisätunnit äidinkielen ja matematiikan opetukseen tulee ottaa käyttöön syyslukukauden alkaessa.

Suunnitelluista säästötoimenpiteistä tarkemmin tiedotteessa 24.1.2025:

Muut asiat

Kaikki muut asiat lautakunta päätti esityslistan mukaisesti.