Rosk’n Rollille saa lähettää palautetta ja valokuvia
Rosk’n Roll kutsuu asiakkaitaan antamaan palautetta jätehuoltopalveluista sekä lähettämään luontokuvia.
Rosk’n Roll kutsuu asiakkaitaan antamaan palautetta jätehuoltopalveluista sekä lähettämään luontokuvia.
Porvoon kaupunki on sulkenut Ylä-Haikkoon leikkipuiston ilkivallan takia.
Porvoon kaupungille on myönnetty Ympäristöministeriön rahoitus työ- ja työasiamatkojen liikkumisen ohjaukseen tähtäävään hankkeeseen, joka käynnistyi toukokuussa ja päättyy ensi vuoden marraskuussa. Hanketta koordinoi Porvoon kaupunki yhteistyössä kehitysyhtiö Posintran ja konsulttiyritys Sitowise Oy:n kanssa.
Porvoossa on suurin osa seitsemästä matonpesupaikasta jo avattu. Viimeinenkin matonpesupaikka saadaan tällä viikolla käyttöön. Pesupaikoilla tulee muistaa noudattaa turvavälejä. Varusteluun kuuluu vähintään neljä pientä ja kaksi isoa allasta sekä mattomankeli ja kuivatusorsia. Vesihanat toimivat ilman maksua.
Kevään katupölykausi oli Uudellamaalla aikainen ja aiempia vuosia helpompi, koska esim. koronavirusepidemian rajoittamistoimet laskivat liikennemääriä ja liikenteen päästöjä. Korkeita ilman hiukkaspitoisuuksia mitattiin jo tammikuussa. Pahin pölyjakso koettiin helmikuun lopulla. Hengitettävien hiukkasten pitoisuudet olivat koholla myös helmi- ja maaliskuussa, mutta edellisvuotta matalampia huhtikuun alussa, jolloin yleensä mitataan katupölyn huippupitoisuudet.
Porvoon kaupungin pysäköintimaksun voi 1.6.2020 jälkeen maksaa joko kolikoilla tai mobiilisovelluksella. Pysäköintiautomaattien pankkikorttimaksumahdollisuus poistuu toistaiseksi.
Porvoon kaupunki kerää asukkaiden ja Kevätkummussa liikkuvien tietoa arjen ympäristöistä. Kysely koskee Kevätkummun puistoja, leikkipaikkoja ja muita julkisia alueita. Kyselyllä selvitetään alueiden sosiaalista käyttöä ja laatua. Missä ovat Kevätkummun mieluisimmat paikat? Mitkä ovat alueen parhaat piirteet? Tietoa tarvitaan myös siitä, missä ympäristö on epämieluista tai pelottavaa. Viheralueiden kehittämisestäkin voi esittää ajatuksia.
Kuntalaiset ovat voineet osallistua Porvoon kaupungin asumisen ohjelman valmisteluun vastaamalla kyselyyn sekä osallistumalla työpajaan. Asumisen kysely ja työpajatilaisuus toteutettiin helmikuussa ja osallistuneiden vastauksista puurakentaminen, asuntotarjonnan monipuoliset laatutekijät sekä erilaisten liikenneyhteyksien parantaminen nousivat tärkeiksi kehittämiskohteiksi asumisessa.
Porvoon kaupunki oli viime syksynä jo toista kertaa mukana Wuppertal Instituutin ja D-mat oy:n koordinoimassa kansainvälisessä Kestävien elämäntapojen kiihdyttämö -hankkeessa.
Porvoolaisten asumiseen liittyvistä tarpeista ja toiveista saatiin runsaasti tietoa helmikuun puolessa välissä päättyneestä asumisen kyselystä, joka oli osa Asumisen ohjelman 2020–2030 valmistelua.