Ulkotarjoilualueiden vuokrahinnat keskeisillä paikoilla muuttuvat
Kaupunkikehityslautakunta on kokouksessaan 24.3.2020 päättänyt Porvoon kaupungin vuokraamien ulkotarjoilualueiden vuokrahintojen alentamisesta.
Kaupunkikehityslautakunta on kokouksessaan 24.3.2020 päättänyt Porvoon kaupungin vuokraamien ulkotarjoilualueiden vuokrahintojen alentamisesta.
Porvoon kaupungin kolmannen sektorin avustushakemuksia saapui määräaikaan mennessä 226 ja hakijoiden joukossa on myös uusia toimintoja. Viime vuonna hakemuksia saapui 219. Lisäksi yksityisteiden kunnossapitoon ja perusparannuksiin tuli yli 200 avustushakemusta.
Fyysisen etäisyyden pitäminen onnistuu hyvin myös pyörän satulasta käsin. Pidä siis huolta hyvinvoinnistasi myös poikkeusoloissa ja osallistu Kilometrikisaan!
Vanhan Porvoon sillan ja sen ympäristön uudet liikennejärjestelyt perustuvat silta-asiantuntijan tällä viikolla tekemään tutkimukseen.
Silta-asiantuntijan antaman lausunnon pohjalta kaupunki on päättänyt rajoittaa liikennettä Vanhan Porvoon sillalla.
Päivitetty 19.3.2020
Porvoon kaupunki myöntää yhdistyksille, järjestöille, yhteisöille ja yksityishenkilöille avustuksia erilaisiin tarkoituksiin. Avustusten hakuaika alkaa maanantaina 2. maaliskuuta ja päättyy tiistaina 31.3.2020 klo 15.00.
Porvoon kaupungin venepaikkojen haku on käynnistynyt. Kaupungilla on yhteensä noin 1 000 vuokrattavaa venepaikkaa Porvoonjoen varrella, Gammelbackassa, Hamarissa, Tolkkisissa, Kråkössä, Kulloossa, Sannaisissa, Jakarissa, Virvikissä ja Skepparsissa. Venepaikat on tarkoitettu ensisijaisesti porvoolaisille yksityishenkilöille ja yrityksille.
LUCIA-hankkeen aikana toteutetaan noin kilometrin mittainen älykkäästi ja energiatehokkaasti valaistu kevyenliikenteen raitti Porvoon Länsirantaan.
Porvoon kaupunki nostaa kestävän liikkumisen vahvasti esille viestinnässään tänä vuonna. Tarkoituksena on herätellä asukkaita kiinnittämään huomiota omiin arjen liikkumisen valintoihin ympäristösyistä ja oman hyvinvoinnin tueksi.
Kevätkumpuun rakennetaan sinivalkoiset Välkky -suojatievalot osallistuvalla budjetilla. Valot olivat asukkaiden suosikki Team Porvoo -sovelluksessa järjestetyssä äänestyksessä.