Porvoon kaupunki uusii katunimikylttejä
Porvoon kaupunki uusii katunimikylttejä Kevätkummussa.
Porvoon kaupunki uusii katunimikylttejä Kevätkummussa.
Uudet yksityisteiden avustusperiaatteet vuodelle 2023 hyväksyttiin Kaupunkikehityslautakunta hyväksyi päivitetyt avustusperiaatteet yksityisteille. Uudet avustusperiaatteet astuvat voimaan 1.3.2023. Kaupungin hallintosäännön mukaisesti kaupunkikehityslautakunta päättää yksityisteiden tienpitoon myönnettävien avustusten ehdoista. Kaupunki avustaa yksityisteiden tienpitoa ja rakentamista lautakunnan päättämien avustusperiaatteiden muodostaman ohjeiston mukaisesti. Avustuksia harkittaessa otetaan huomioon tien liikenteellinen merkitys, sijainti sekä luonne. Vuonna 2023 avustusperiaatteet ovat tarkentuneet seuraavilta osin […]
Porvoon kaupunki-infra on aloittanut Länsirannan alueella esirakentamistyöt, jotka käsittävät asemakaavan mukaisen vierassataman alueen sekä ranta-alueen tulevan Puukorttelin kohdalla.
Porvoon vesi välivarastoi puhtaita kaivumassoja osoitteessa Opistokuja 1. Järjestely liittyy Veteraanintien vesihuoltoverkoston saneeraukseen. Kevytliikenne suljetaan toiselta puolelta Opistokujaa turvallisuussyistä ja kevyenliikenne ohjataan toiselle puolelle Opistokujaa. Maansiirtoajot pyritään ajoittamaan niin ettei ne osu samaan aikaan kun koulu alkaa tai loppuu. Liikennejärjestelyt ovat voimassa tästä päivästä eteenpäin noin 5–6 viikkoa.
Kaavamuutos Suomenkylässä sijaitsevalle Sammalsuontielle hyväksyttiin Kaupunkikehityslautakunta hyväksyi Suomenkylässä sijaitsevan Sammalsuontien asemakaavamuutoksen. Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan Sammalsuontien katualueen leventäminen 14,5 metrin levyiseksi sekä tonttijaon muutos. Tonttijaon muutos koskee neljää tonttia, ja sillä on selkeytetty yksityiselle tontille ajoa. Kaavamuutos tukee pohjaveden muodostumista, sillä huleveden imeytykseen on annettu ohjeita rakennustapaohjeessa ja imeytystä varten on varattu tilaa sekä katu-, että […]
Porvoon kaupunki järjestää kaupungin metsien käyttöön ja hoitoon liittyvän sidosryhmätilaisuuden kaupungintalon valtuustosalissa (Raatihuoneenkatu 9, toinen kerros) torstaina 16. helmikuuta kello 17 alkaen.
Kesästä 2022 alkaen Hermanninsaaren jätevedenpuhdistamolla on tehty saneerauksia, jotka parantavat entisestään puhdistustulosta ja energiatehokkuutta laitoksella. Kesällä 2021 ja 2022 saneerattiin molemmat ilmastuslinjat ja sen jälkeen vaihdettiin vanhat välpät uusiin. Vanhat välpät olivat jo tulleet käyttöikänsä päähän, joten toimintavarmuuden kannalta välppien vaihto oli tarpeen. Jätevedenpuhdistuksessa tarvitaan välpät poistamaan vedestä isommat kiinteät kappaleet, kuten roskat ja risut. Ilmastuksen […]
Veteraanintien sekä Partiomiehentien alueilla on ilmoitettu huonoista paineista. Paine on nyt saatu palautettua. Koska vesilaitos on joutunut avaamaan venttiilejä alueella on toimenpide saattanut irrottaa sakkaa putkista. Mikäli vedessä on laatuhäiriöitä pyydämme juoksuttamaan vettä hetken aikaa kunnes se kirkastuu jonka jälkeen vettä voi käyttää normaalisti.
Porvoon veden raakavesijohdossa on havaittu vuoto. Vuoto sijaitsee raakavesijohdossa, joka kuljettaa raakavettä Myllykylänjärvestä – Bosgårdin imeytysalueelle. Vuotokohta sijaitsee pellolla n. 800m moottoritiestä Ilolaan päin Sannaistentietä pitkin. Korjaustyöt ovat käynnissä. Vuodosta ei aiheudu haittaa asiakkaille taikka liikenteelle.
Porvoon vesi suorittaa johtotöitä Rintamamiehentien ja Veteraanintien risteyksen kohdalla. Vedenjakelukatkos on odotettavissa 26.1. klo 9–16. Pyydämme asiakkaita ottamaan vettä talteen ennen kuin työ alkaa. Porvoon vesi tuo myös vesisäiliön Veteraanintielle mistä asiakkaat voi hakea vettä omilla astioilla. Työ liittyy Veteraanintien vesihuoltoverkoston saneeraukseen. Johtotyön seurauksena voi esiintyä veden laatuhäiriöitä (ruosteista ja sameaa vettä, ilmaa vesijohdossa) parin […]