Lundinkadun päätteen asemakaava etenee päätöksentekoon
Asemakaava 529 Lundinkadun pääte etenee päätöksentekoon. Kaava koskee vanhaa terveysasemaa Lundinkadun ja Vänrikinkadun välillä.
Asemakaava 529 Lundinkadun pääte etenee päätöksentekoon. Kaava koskee vanhaa terveysasemaa Lundinkadun ja Vänrikinkadun välillä.
Porvoon kaupunki aloittaa uuden asemakaava-alueen rakennustyöt viikolla 3.
Porvoon kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan 10. tammikuuta Kokonniemen liikuntakeskuksen suunnitteluperiaatteita ja hankkeen sisällön priorisointia. Kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula esittää, että kaupunginhallitus pyytää Kokonniemen liikuntakeskuksen vuorovaikutusraportista lausunnot lautakunnilta ja vaikuttamistoimielimiltä.
Porvoon kaupunki on uusinut Aleksanterinkadun ja Kevätkummuntien risteyksen liikennevaloja syksyn aikana.
Porvoon vesi aloittaa Linnanmäen raakavesikaivojen saneerauksen alkuvuodesta. Linnanmäeltä on pumpattu talousvettä porvoolaisille jo vuodesta 1923 ja nykyiset vedenottokaivot on rakennettu 1970-luvulla. Linnanmäen vedenottamo on vuodesta 1982 toiminut varavedenottamona. Saneeraustyöt tehdään, jotta sadevesien ja lumensulamisvesien pääsy kaivoihin estetään ja veden puhtaus voidaan näin varmistaa. Rakennettavat kaivonsuojarakennukset myös parantavat työturvallisuutta ja murto sekä ilkivallan riski pienenee, kun rakenteet ja lukitus uusitaan.
Päivitetty 12.1. Sukitustyöt tehdään viikolla 2 ja 3 Porvoon vesi saneeraa jätevesiverkostoa Jokikadulla välillä Aleksanterinkadun silta – Laivurinkatu. Työ tehdään kaivamattomilla menetelmillä ns. sukittamalla. Saneeraustyö aloitetaan viikolla 1 valmistelevilla töillä. Itse sukitustyö suoritetaan viikolla 2 ja 3. Sukitusmenetelmällä asennetaan vanhaan jätevesiputkeen hartsilla kyllästetty sukka, joka kovetetaan lämmön avulla. Sukitustyön aikana alueella on havaittavissa vesihöyryä sekä […]
Porvoon vesi saneeraa jätevesiverkostoa Jokikadulla välillä Aleksanterinkadun silta – Laivurinkatu. Työ tehdään kaivamattomilla menetelmillä ns. sukittamalla. Saneeraustyö aloitetaan viikolla 1 valmistelevilla töillä.
Joukkoliikenteen palvelutasoa ja järjestämistapaa koskeva selvitys on valmistunut.
Kaupunkikehityslautakunnan kokouksessa 14.12.2021 käsitellään seuraavia asemakaavaehdotuksia:
Biojätteiden ja hyötyjätteiden, eli muovi- ja lasipakkausten sekä kartongin ja metallin, tyhjennysmaksuja alennetaan laajasti koko Rosk’n Rollin toimialueella.