Rosk’n Roll alkaa kerätä poistotekstiilejä
Jäteyhtiö Rosk’n Roll ryhtyy keräämään poistotekstiilejä 15. marraskuuta 2021 alkaen.
Jäteyhtiö Rosk’n Roll ryhtyy keräämään poistotekstiilejä 15. marraskuuta 2021 alkaen.
Porvoon kaupunki lisää asukaspysäköintipaikkoja Länsirannalle.
Suunnitelmat Jokikadun kehittämisestä pyöräkatuna edistyvät.
Porvoon vesi saneeraa jätevesiverkostoa Itäisellä tiellä. Työ tehdään kaivamattomilla menetelmillä ns. sukittamalla. Saneeraustyö aloitetaan sillä, että jätevesiverkosto kuvataan sekä suoritetaan valmistelevia töitä. Kuvaus ja valmistelevat työt alkavat ensi viikolla (vko 45). Itse sukitustyö on määrä alkaa myöhemmin joulukuussa viikolla 50. Sukitusmenetelmällä asennetaan vanhaan jätevesiputkeen hartsilla kyllästetty sukka, joka kovetetaan lämmön avulla. Sukitustyön aikana alueella on […]
Porvoon kaupunki aloittaa Louhenpuiston peruskunnostuksen suunnittelun keväällä 2022. Puisto sijaitsee Kevätkummun Ilmarisentiellä.
Porvoo on asumisen ja elämisen ympäristönä kaunis, rauhallinen, turvallinen, sopivan kokoinen, viihtyisä ja idyllinen kaupunki, selviää kaupungin strategiatyön taustaksi tehdystä kyselystä. Kyselyn teki loppuun asti 634 vastaajaa lokakuussa. Osittain kyselyyn vastasi 978 henkilöä. Kyselyn toteutti aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI yhdessä kaupungin asiantuntijoiden kanssa.
Porvoon vesi saneeraa tällä hetkellä vesihuoltoverkostoa Joonaanmäellä, työ alkoi viime kesäkuussa. Saneeraustyö valmistuu tällä viikolla Puutarhakadun, Puutarhakujan sekä Joonaksentien osalta. Valmistumisen jälkeen tiet avataan taas liikenteelle ja saneeraustyöt siirtyvät Huvilakadulle. Koska kaivantokohdat saattavat vielä painua jonkin verran talven aikana tehdään katujen asfaltoinnit vasta keväällä. Tällöin jää myös aikaa, mikäli kiinteistönomistajilla on tarve tehdä saneerauksia ja […]
Välikadulla on valmistumassa saneeraustyöt joulukuun aikana.
Aleksanterinkadun jalkakäytävät ovat marraskuussa ajoittain suljettuina Sibeliuksenbulevardin ja Kevätkummuntien välillä. Tämä johtuu liikennevalotyömaasta ja viereisestä rakennustyömaasta.
Vesilaitos suorittaa johtotöitä Epoossa 28.10. klo 13–16. Vesijohto suljetaan johtotöiden ajaksi, vesi kytketään päälle aikaisemmin, mikäli työt sallivat. Osalle alueelle ehkä vain paine on huono. Asukkaita kehotetaan ottamaan vettä talteen ennen kuin työ alkaa. Asukkaita on tiedotettu myös tekstiviestitse. Puhdasta juomavettä voi myös hakea työn aikana vesikärryistä Epoon päiväkodin sekä Bygdebon seuratalon kohdalta. Kartta alueesta […]