Siirry sisältöön

Porvoon sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli ensi vuoden talousarviota

Kokouksessa käsiteltiin sosiaali- ja terveystoimen talousarviota vuodelle 2022. Porvoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimen painopisteitä vuodelle 2022 ovat koronan jälkeisen hoitovelan ja jonojen purkaminen sekä valmistautuminen Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen toiminnan käynnistämiseen. Koronaviruksen jälkihoito vaatii sekä henkilöstö- että taloudellista resursointia. Vuoden 2022 aikana tavoitellaan hoitojonojen purkamista erityisesti terveysasemalla ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa. Tarvittaessa hoitojonojen purkamista toteutetaan ostopalvelun avulla. […]

Kaupunginhallituksen päätökset 4.10.2021

Kaupunkistrategian päivityksen ja kaupungin organisaatiouudistuksen alustava aikataulu ja työsuunnitelma Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti merkitä alustavan aikataulun ja työsuunnitelman tiedokseen. Kaupunginhallitus kävi keskustelun strategiatyöstä ja organisaatiouudistuksesta. Uusi valtuusto aloitti työnsä elokuussa, ja kuntalain mukaan kaupunkistrategia pitää päivittää valtuustokausittain. Strategian päivitys ja organisaatiouudistuksen päälinjaukset on tarkoitus tuoda kaupunginvaltuustoon hyväksyttäväksi ensi vuoden toukokuun loppuun mennessä. Tämän jälkeen päivitetään kaupungin […]

Porvoon kaupunginvaltuuston päätökset 29.9.2021

Henkilöiden valitseminen toimielimiin Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti valita jäsenet seuraaviin toimielimiin valtuuston toimikaudeksi. Kiinteistötoimitusten uskotut miehet Anders Rosengren Markus Johansson Gunnel Englund Gunilla Partanen Asko Laaksonen Tuula Martin Anders Lindblad Timo Ågren Katja Paasonen Ville Strandvall Maarit Järvinen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisin neuvottelukunta Markus Hammarström, varapuheenjohtaja, varajäsen Marianne Korpi Matti Teittinen, varajäsen Christian Karlsson Thor-Gustaf Wiksten, varajäsen […]

Ympäristöterveysjaoston päätökset 21.9.2021

Ympäristöterveysjaosto vahvisti viranhaltijan kiireellisenä antaman vedenottamokaivon käyttökiellon sekä hyväksyi Monninkylän maauimalan valvontatutkimusohjelman vuosille 2022–2026. Lisäksi jaosto antoi lausuntonsa asemakaavaehdotuksista Suvanto ja Pornaisten portti Pornaisten kunnanhallitukselle, Soilfood Oy:n metsäteollisuuden sekalietteen aumakompostointia koskevan ympäristölupahakemuksen johdosta Loviisan rakennus- ja ympäristölautakunnalle sekä Mömossenin jäteaseman ympäristöluvan muutoshakemuksen johdosta Etelä-Suomen aluehallintovirastolle.  Päätökset olivat esityksen mukaisia.

Kaupunkikehityslautakunnan päätökset 21.9.2021

Porvoon kaupunkikehityslautakunta kokoontui kauden toiseen kokoukseen 21. syyskuuta Lautakunta käsitteli vuoden 2022 talousarvioesitystä Jarmo Grönman esitti 55 000 euron lisäystä talousarvion momentille 47550, muut avustukset yhteisölle vuodelle 2022. Mika Laurila kannatti muutosesitystä. Äänestyksessä Grönmanin ehdotusta kannattivat yhdeksän jäsentä (Riitta Ahola, Jarmo Grönman, Kristel Pynnönen, Mika Varpio, Mika Laurila, Pehr Sveholm, Seppo Ijäs, Silja Metsola, Kari […]

Kaupunginhallituksen päätökset 20.9.2021

Hallintopalveluiden organisointi Porvoossa ja hyvinvointialueella Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että Porvoon kaupunki esittää Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen väliaikaiselle valmistelutoimielimelle, että aloitetaan yhteisten hallintopalveluiden tuottamisen selvittäminen. Ennakkoarviointiin perustuva selvitys kattaa talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut, ICT-palvelut sekä käännös- ja rekrytointipalvelut. Selvitys laaditaan syksyn 2021 aikana, jonka jälkeen asia tuodaan erikseen päätettäväksi kummassakin organisaatiossa. Tiedote 15.9.2021 Talousarviomuutoksia vuoden 2021 talousarvioon Kaupunginhallitus […]

Kaupunki kilpailuttaa uudelleen tilausajopalvelut

Porvoon kaupungin rahoitusjohtaja irtisanoi maanantaina 20. syyskuuta tilausajoja koskevan puitejärjestelyn Sarastia Oy:n kanssa, ja kaupunki aloittaa tilausajopalvelujen uudelleen kilpailutuksen. Kaupungin hankkimien tilausajopalvelujen arvo on noin 50 000 euroa vuodessa.  Kaupungin tilausajot toimivat kuuden kuukauden irtisanomisaikana normaalisti puitejärjestelyn mukaisesti, eikä uudella kilpailutuksella odoteta olevan vaikutuksia kaupungin palvelujen laatuun tai toimivuuteen.     Porvoon kaupunki ryhtyi elokuun alussa […]