Vauvojen värimaanantaissa tutkitaan värejä, muotoja ja pintoja
Vauvojen värimaanantait on uusi tapahtumasarja Galleria Vanhassa Kappalaisentalossa kaikille alle vuoden ikäisille vauvoille ja heidän vanhemmilleen.
Vauvojen värimaanantait on uusi tapahtumasarja Galleria Vanhassa Kappalaisentalossa kaikille alle vuoden ikäisille vauvoille ja heidän vanhemmilleen.
Syyskuussa Porvoossa käynnistyneen Kaikki harrastaa-mallin toimintaan on ilmoittautunut jo noin 1200 lasta. Erityisen ilahduttavaa on ollut yläkouluikäisten nuorten kiinnostus koulun yhteydessä järjestettäviin harrastusmahdollisuuksiin.
Ilmoittautuminen Porvoon kaupungin liikuntapalveluiden liikuntaryhmiin alkaa liikunnan verkkosivuilla tiistaina 16. elokuuta kello 9.
Joulukuussa 2021 ensi-iltansa saanut suosittu koko perheen elokuva Vinski ja näkymättömyyspulveri saa jatkoa. Jatko-osaa kuvataan osittain Porvoossa ja Porvoon kaupunki toimii yhtenä elokuvan yhteistyökumppaneista.
Louhenpuiston leikkipuiston rakentaminen aloitetaan kesäkuussa. Kevätkummun Ilmarisentielle rakennettava uusi leikkipuisto toteutuu pitkälti asukkaiden toiveiden mukaisesti.
Porvoon kaupunki aloittaa Lyseopuiston leikkialueen turva-alustojen uusimisen.
Porvoon kaupungin kulttuuripalvelut toivottavat lapsiperheet tervetulleiksi Taidetehtaalle, ennennäkemättömään tapahtumaan, kun isot ja leikkisät non-stop-taidepajat valtaavat Avanti-salin, Tehdassalin ja lämpiön 23. huhtikuuta kello 10–14.
Monet lasten ja nuorten elämään vaikuttavista ratkaisuista tehdään kunnissa: esimerkiksi päiväkodeissa, kouluissa, kunnan lautakunnissa ja valtuustoissa. Porvoo panostaa lapsen oikeuksiin ja lapsiystävällisyyteen merkittävästi osana kaupungin päivittäistä toimintaa.
Etsimme nyt luotettavia aikuisia, jotka haluavat antaa aikaansa ja kulkea kappaleen matkaa lapsen rinnalla. Voisitko se olla sinä? Askola, Loviisa, Porvoo ja Sipoo järjestävät yhdessä maksuttoman tukihenkilökoulutuksen huhtikuussa 2022. Tukihenkilö on vapaaehtoinen ja turvallinen aikuinen lapsen elämässä. Tukihenkilöt kulkevat ja vahvistavat lapsen hyvinvointia sekä tuovat iloa arkeen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vapaaehtoisena sinä osallistuisit […]
Porvoon kaupungin varhaiskasvatuspalvelut aloittaa oppilaitosyhteistyön Careerian kanssa. Työntekijäpulaa taklataan käynnistämällä elokuussa uusi, työelämään johtava Startti varhaiskasvatukseen
-osatutkintokoulutus. Tällä työelämävaltaisella koulutuksella halutaan helpottaa alan työntekijäpulaa madaltamalla koulutukseen hakeutumisen kynnystä ja lisäämällä varhaiskasvatustyön vetovoimaisuutta. Hakuaika on 1.3.–24.4.2022 ja koulutus järjestetään 22.8.2022–10.6.2023. Koulutus on osa Porvoon kaupungin Vaikuttava Varhaiskasvatus -hanketta.