Kasvomaskisuositus myös kansalaisopiston kursseille
Porvoon kansalaisopiston kurssit jatkuvat toistaiseksi lähiopetuksena.
Porvoon kansalaisopiston kurssit jatkuvat toistaiseksi lähiopetuksena.
Porvoolaiset saivat kertoa mielipiteensä kulttuuritoiminnasta Porvoossa kesän lopulla avoinna olleessa kyselyssä 13.8.–10.9.2020.
Marraskuussa valitaan uudet jäsenet Porvoon nuorisovaltuustoon (Nuva) kaudelle 1.1.2021–31.12.2022. Vaaleissa valitaan 24 valtuutettua ja 10 varavaltuutettua. Ehdolle voivat asettua kaikki 2001–2006 syntyneet porvoolaiset nuoret.
Kolmen koulunhankkeen etenemistä käsitellään kaupunginhallituksessa maanantaina 12. lokakuuta. Ilolan koulun ja Sannäs skolan hankesuunnitelmat tulevat hyväksyttäviksi, ja Jokilaakson koulun hankintamenettelyä käsitellään vielä kerran.
Näsin lähiliikunta-alue valmistuu vaiheittain siten, että tekonurmikenttä voitiin avata koulujen käyttöön maanantaina 5. lokakuuta.
Sannäs skolan ja Ilolan koulun väistötilat on tilattu, ja koulut saavat tarvittavat tilapäistilat käyttöönsä vuodenvaihteessa. Sannäs skolalle tulee noin 800 neliömetrin kokoinen väistötilakokonaisuus ja Ilolan koululle tulee pieni väistötila korvaamaan käytöstä poistettavia henkilökunnan tiloja.
Peipon koulussa vaihdettiin kesällä lattiapäällysteet viidessä luokkahuoneessa ja samalla koulun lämmitysjärjestelmää parannettiin. Koulun sisäilmatyöryhmä kokoontui syyskuun puolivälissä seuraamaan tilannetta.
Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluissa (kuva-palvelut) on valmisteilla rakenneselvitys. Selvityksessä tarkastellaan erityisesti vapaan sivistystyön, taiteen perusopetuksen ja liikuntapalveluiden rakenteita.
Auton vapaapäivää vietetään Porvoossa tiistaina 22. syyskuuta 2020. Kauppatorilla on kuntatekniikan, nuorisopalveluiden, nuorisovaltuuston, liikuntapalveluiden ja poliisin edustajia kello 10–17.
Porvoon kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut järjestävät koululaisille ja perheille monenlaista toimintaa syyslomalla 14.–18. lokakuuta. Ohjelma toteutetaan turvallisuus huomioiden, joka käytännössä tarkoittaa muun muassa tehostettua siivousta hyvän hygienian ylläpitämiseksi. Joissakin tapauksissa osallistujapaikkoja on rajoitettu turvavälien turvaamiseksi. Koronatilannetta seurataan ja ohjelmaan tehdään tarpeen tullen muutoksia.