Ideat on tehty toteutettaviksi – äänestä ideoita 28.3.2024 mennessä
Porvoon toinen osallistuva budjetointi on edennyt äänestysvaiheeseen. Yhteensä 178 ideaa arvioitiin ja niistä 39 on nyt edennyt äänestykseen.
Porvoon toinen osallistuva budjetointi on edennyt äänestysvaiheeseen. Yhteensä 178 ideaa arvioitiin ja niistä 39 on nyt edennyt äänestykseen.
Porvoon vanhusneuvosto järjestää kevään aikana seminaarin luonnon vaikutuksista vanhuksiin, keskustelutilaisuuden ikäihmisten asumisesta ja yksinäisyydestä ja ikäihmisten liikuntatapahtuman Kokonniemessä.
Myös tänä vuonna paljon ideoita vapaa-aikaan ja kaupunkiympäristöön liittyen Ideointivaihe alkoi 16.1. ja päättyi 6.2. Porvoon toisessa osallistuvassa budjetoinnissa toteutetaan kaupunkilaisten ideoita 50 000 euron edestä vuonna 2024. – Ideoita tuli taas runsaasti, vaikka viime vuoden määrästä jäädään selvästi. Porvoolaiset ja muut Porvoon asioista kiinnostuneet ovat edelleen halukkaita kehittämään Porvoota kaupunkina ja sen lähiympäristöä sekä […]
Porvoon yläkouluikäiset äänestivät presidenttiehdokkaita nuortenvaaleissa 8–11.1 2024. Oppilaat saivat aidon kokemuksen äänestämisestä. Äänestäminen tapahtui kaupungintalolla äänestämässä, Pääskytien koulu äänesti koulullaan.
Suurin osa Porvoon 2023 osallistuvan budjetoinnin toteutuksista ovat valmistuneet, osa on suunnitteilla ja toteutus tapahtuu kevätkaudella. Vuoden 2024 osallistuva budjetoinnin ideoita kerätään 16.1.–6.2.
Presidentinvaalit toimitetaan sunnuntaina 28. tammikuuta ja vaalien ennakkoäänestys järjestetään 17.–23.1.2024. Samana aikana järjestetään kotiäänestys, johon tulee ilmoittautua alla olevien ohjeiden mukaan.
Porvoon kaupungin järjestämässä osallistuva budjetointi -hankkeessa toivottu kaupungin johtavien viranhaltijoiden tapaaminen järjestetään joulukuussa Porvoon tunnelmallisella joulutorilla.
Porvoon ensimmäisen osallistuvan budjetoinnin äänestys on päättynyt. Äänestyksen tuloksena Porvoon kaupunki toteuttaa 12 ideaa loppuvuoden aikana. Ideoiden toteuttamisen kustannusarvio on yhteensä 39 800 euroa.
Porvoon ensimmäinen osallistuvan budjetoinnin kokeilu on edennyt äänestysvaiheeseen. Arviointivaiheen jälkeen 32 ideaa on edennyt äänestykseen asti. Yhteensä 382 ideaa arvioitiin.
Äänestä ideoita 14.9.-30.9.2023.
Porvoon osallistuvan budjetoinnin ideointivaihe tuotti 380 ideaa kesän aikana. Seuraavaksi ideat arvioidaan systemaattisesti ja valmistellaan äänestystä varten. Äänestys on avoinna 14.–30. syyskuuta.