Siirry sisältöön

Porvoo supistaa palveluita koronaviruksen vuoksi

Porvoon kaupungin johto on päättänyt uusista toimenpiteistä, joiden tavoitteena on hidastaa koronaviruksen etenemistä. Koulut ja päiväkodit jatkavat toimintaansa toistaiseksi. Sosiaali- ja terveyspalvelut Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimintaa supistetaan maanantaista 16. maaliskuuta alkaen. Kiireettömiä hammashoito- ja terveyskeskusaikoja ei varata toistaiseksi. Jo varatut ajat hoidetaan aikataulun mukaisesti. Omenamäen palvelukeskus sulkee lounastarjoilun ulkopuolisilta, talon asukkaat käyvät edelleen syömässä ruokasalissa. […]

Kaupunginhallitukselle esitetään, ettei kaupunki liity Apotti-järjestelmään annetussa aikataulussa

Porvoon kaupungin konsernijohto on arvioinut Apotti -asiakas- ja potilastietojärjestelmään siirtymisen taloudellista ja toiminnallista kokonaisuutta ja siihen liittyviä riskejä ja esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunki ei liity Apotti-järjestelmään annetussa aikataulussa 20.4.2020 mennessä. Kaupunki on kuitenkin valmis käynnistämään neuvottelut järjestelmään liittymisestä myöhemmässä vaiheessa, jos Oy Apotti Ab tarjoaa tähän mahdollisuuden. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan maanantaina 16.3.2020. – Kaupungin […]

Kaupunginhallituksen päätökset 9.3.2020

Vanhusneuvoston asettaminen vuosille 2020–2021 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti valita vanhusneuvoston jäsenet vuosille 2020–2021. Kaupunginhallitus valitsi jäsenten keskuudesta neuvoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Numelin Carl-Johan (pj.), varajäsen Ahlnäs Benita Aartila Ros-Marie (vpj.), varajäsen Bengt Andergård Dahlqvist Bengt, varajäsen Fagerstedt Börje Heinonen Lars, varajäsen Korpiluoma Raili Knuuttila Hilkka, varajäsen Mieskonen Risto Ruuskanen Tapio, varajäsen Hiltunen Kirsti Sorjonen Leena, varajäsen […]

Ympäristöterveysjaoston päätökset 5.3.2020

Porvoon kaupungin ympäristöterveysjaoston ylimääräinen kokous pidettiin 5.3.2020 ja kokouksessa käsiteltiin seuraavat asiat.   Jaosto päätti poistaa 25.2.2020 antamansa päätöksen koskien Henrikssonin Leipomon (Melbia Oy) väliaikaista toimintakieltoa. Lisäksi jaosto otti leipomossa havaittujen puutteiden korjaamista koskevan asian uuteen käsittelyyn ja päätti antaa uhkasakolla vahvistetun korjausmääräyksen alkuperäisen esityksen mukaisesti.     Lisätietoja antaa I kaupungineläinlääkäri-hygieenikko Tiina Tiainen, puh. 040 723 4141  Ympäristöterveysjaoston […]

Sivistyslautakunnan päätökset 5.3.2020

Teatteritaiteen perusopetuksen järjestämisluvan myöntäminen Porvoon teatterikoululle Sivistyslautakunta päätti – hyväksyä Porvoon teatterikoulun teatteritaiteen yleisen oppimäärän mukaisen opetussuunnitelman (2-kielinen opetus, suomi ja ruotsi)– myöntää teatteritaiteen perusopetuksen järjestämisluvan Porvoon teatterikoululle ylläpitäjänä HH Productionsille/Helena Hasselblatt 1.1.2020 alkaen. Jäsen Korpi jätti asiasta pöytäkirjamerkinnän. Muut asiat sivistyslautakunta päätti esityslistan mukaan. Linkki esityslistaan/pöytäkirjaan

Kaupunginhallituksen päätökset 2.3.2020

Vanhusneuvoston ja vammaisneuvoston asettaminen vuosille 2020–2021 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asiat pöydälle. Maankäytön toteuttamissuunnitelman vuosille 2020–2024 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti merkitä maankäytön toteuttamissuunnitelman vuosille 2020–2024 tiedoksi. Maankäytön toteuttamissuunnitelmassa ajoitetaan uudisrakentamista varten tarvittava maanhankinta, kaavoitus, kunnallistekniikan suunnittelu ja rakentaminen sekä tonttien luovutus. Lisäksi arvioidaan prosessin eri vaiheessa syntyviä kustannuksia sekä saatavia tontinmyynti- ja vuokratuloja. Suunnitelman avulla pyritään […]

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökset 27.2.2020

Porvoon liittyminen Apotti oy:n osakkaaksi ja Apotti-järjestelmän käyttöönotto Sosiaali- ja terveysjohtaja muutti esitystään ja lautakunta päätti yksimielisesti muutetun esityksen mukaisesti:  Sosiaali- ja terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että sosiaali- ja terveystoimen toiminnan näkökulmasta Porvoon on tarkoituksenmukaista ottaa käyttöönsä Apotti-järjestelmä siirtymäajan jälkeen.  Ennen päätöstä konsernijohdon sekä kaupunginhallituksen on arvioitava taloudellinen ja toiminnallinen kokonaisuus sekä riskit ennen lopullista päätöksentekoa.  […]

Ympäristöterveysjaoston päätökset 25.2.2020

Jaosto käsitteli lisälistalla Henrikssonin Leipomoon (Melbia Oy) liittyvän uhkasakolla vahvistetun määräyksen mm. tuhoeläinongelman poistamiseksi sekä leipomon siivoukseen, rakenteisiin, kunnossapitoon, omavalvontaan ja pakkausmerkintöihin liittyvien puutteiden korjaamiseksi. Jaosto päätti yksimielisesti kannatetun vastaesityksen johdosta kieltää toiminnan elintarvikehuoneistossa kokonaan, kunnes puutteet on korjattu.  Jaosto käsittelee asiaa uudelleen ylimääräisessä kokouksessaan 5.3.2020 klo 17.  Muut asiat hyväksyttiin esityslistalla olleen päätösehdotuksen mukaisesti.  […]

Kaupunginvaltuuston päätökset 26.2.2020

Erot luottamustoimista Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti myöntää Oskari Kaupille eron rakennus- ja ympäristölautakunnan varajäsenyydestä ja valita Ville Matti Ojalan uudeksi varajäseneksi hänen tilalleen. Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti myöntää Hanna Kähköselle eron tarkastuslautakunnan jäsenyydestä ja valita Paula Ojala-Ruuth uudeksi jäseneksi hänen tilalleen. Uudeksi varajäseneksi valittiin Adele Kotsalo. Konserniohjeen uudistaminen Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti hyväksyä Porvoon kaupungin konserniohjeen. Konserniohje hyväksytään […]