Tolkkisiin suunniteltu frisbeegolf-radan valmistuminen viivästyy
Tolkkisiin, Tolkkistentien varteen suunnitellun frisbeegolf-radan valmistuminen viivästyy. Alun perin radan rakentaminen oli tarkoitus aloittaa tänä kesänä.
Tolkkisiin, Tolkkistentien varteen suunnitellun frisbeegolf-radan valmistuminen viivästyy. Alun perin radan rakentaminen oli tarkoitus aloittaa tänä kesänä.
Huhtisissa sijaitsevan Ritarinpuiston uudistustyöt käynnistyvät syksyn aikana ja vihertöitä jatketaan tarvittaessa keväällä 2025.
Elokuun alusta lähtien Pensselitehtaalla on vapautunut 13 m² kokoiset bändikämpät, nro 4 sekä 5 haettavaksi.
Elinvoimalautakunta käsittelee kokouksessaan 20. elokuuta erityisuimakortin myöntökriteerien yhdenmukaistamista. Lautakunnalle esitetään, että erityisuimakortti myönnetään 1.1.2025 alkaen niille porvoolaisille, joilla on pysyvän vamman tai pitkäaikaissairauden aiheuttama merkittävä toimintakyvyn rajoite.
Porvoon nuorisopalvelut järjestää Pride-viikolla (vko 33) monenlaista tekemistä ja tapahtumaa nuorille. Porvoon kaupunki liputtaa Pride-viikon aikana muun muassa kaupungintalolla, kouluilla, pääkirjastolla ja nuorisotila Kertsillä.
Tila vuokrataan määräaikaisesti 5 vuodeksi, mahdollisuudella hakea pidennystä 5 vuodeksi ensimmäisen jakson lopulla.
Porvoon kaupunki järjestää yhdessä Matkahuollon kanssa neuvontatilaisuuden, jossa voit saada apua ja neuvontaa Matkahuollon palveluista liittyen bussilippujen ostoon ja reittihakutoimintoon.
Tilaisuus järjestetään pääkirjastolla tiistaina 13. elokuuta. Tilaisuuksia järjestetään kaksi: ensimmäinen klo 13–15 ja toinen klo 16–18.
Kansalaisopiston opinto-ohjelma on julkaistu kaupungin verkkosivuilla ja painettu ohjelma jaetaan koteihin 31.7.–7.8. välillä. Ilmoittautuminen kansalaisopiston kursseille alkaa porrastetusti keskiviikkona 14. elokuuta kello 18.
Päivitetty 31.7. klo 13: Tapahtuma joudutaan siirtämään epävakaan sään vuoksi sisätiloihin nuorisotila Zentraan ja grillaus Zentran sisäpihan katoksessa.
Porvoon kaupungin nuorisopalvelujen Nuku yö Virvikissä -tapahtuma 1.–2. elokuuta tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden kokea luonto aivan uudella tavalla. Koko perheen tapahtuma on kaikille avoin ja ikärajaton retki, johon alle 12-vuotiaat voivat osallistua vain huoltajan seurassa. Retkelle ei tarvitse ilmoittautua etukäteen – riittää, että saavut paikalle yöpymään luonnon helmassa.