Siirry sisältöön

Kaupunkikehityslautakunnan päätökset 11.2.2024

Kaupunkikehityslautakunta päätti asettaa Harabackankadun asemakaavaehdotuksen uudelleen nähtäville

Kaupunkikehityslautakunta päätti kokouksessaan asettaa asemakaavaehdotuksen Kuninkaanportti, Harabackankatu julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.

Porvoon kaupunkisuunnittelu on valmistellut asemakaavaa ja asemakaavamuutosta Kuninkaanportissa Harabackankadun ympäristössä. Käsillä olevan asemakaavan päivittämisellä tavoitellaan Kuninkaanportin kaupallisen alueen maankäytön kehittymistä yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Kaavahanke on ollut jo kerran aiemmin ehdotuksena nähtävillä loka-marraskuussa 2024.

Kuninkaanporttiin sijoittumista suunnittelevien tahojen kanssa käytyjen keskustelujen vuoksi asemakaavaehdotusta muutettiin niin, että vähittäiskaupan suuryksiköt mahdollistavien tonttien paikkoja muutettiin. Kokonaisrakennusoikeutta tai vähittäiskaupalle osoitettavaa kerrosalaa ei kuitenkaan muutettu. Korttelialueiden paikkoja ja tonttijakoja kortteleissa muutettiin kuitenkin niin paljon, että asemakaava tulee asettaa uudelleen nähtäville.

Asemakaavassa osoitetaan tilaa vaativalle kaupalle noin 15 000 kerrosneliömetriä liiketilaa. Lisäksi asemakaavassa osoitetaan toimitilakortteleihin ja ympäristöhäiritsemättömälle teollisuus- ja varastorakennusten kortteleihin merkittävästi rakennusoikeutta. Yhteensä rakennusoikeutta asemakaavassa on osoitettu noin 63 000 kerrosneliömetriä.

Lautakunta valitsi liikennöitsijän kaupunkiliikenteelle kesäkaudelle 2025

Kaupunkikehityslautakunta päätti kokouksessaan valita Koiviston Auto Porvoo Oy:n Porvoon kaupungin kaupunkiliikenteen liikennöitsijäksi kesäkaudelle 2025. Hankinnan arvo, josta on vähennetty arvioidut lipputulot, on 697 796,02 euroa.

Porvoon kaupungin kaupunki-infra pyysi 13.12.2024 julkaistulla hankintailmoituksella tarjouksia Porvoon kaupungin kaupunkiliikenteen hankinnasta kesäkaudelle 2025. Hankinnan kohde oli paikallisliikenteen järjestäminen bruttokorvaukseen perustuvalla liikennöintisopimuksella kesäkauden 2.6.-3.8.2025 väliseksi ajaksi. Tarjouspyynnössä haettiin liikennöitsijää linjoille 1, 2 ja 3, (jotka liikennöidään matalalattiakalustossa) sekä linjalle 5, joka ajetaan pienkalustolla. Valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus, jossa hinnan painoarvo oli 100 prosenttia.

Määräaikaan 8.1.2025 klo 10.00 mennessä jätettiin yksi tarjous, joka täytti tarjouspyynnön soveltuvuusvaatimukset.

Rinnetielle suunnitteilla kaavamuutos, joka mahdollistaa uutta asuinrakentamista

Kaupunkikehityslautakunta päätti kokouksessaan hyväksyä sopimuksen asemakaavamuutoksen käynnistämisestä osoitteessa Rinnetie 9 ja samalla valtuuttaa tonttipäällikön allekirjoittamaan sopimuksen.

Rinnetie 9:ssä sijaitsee nykyisin myymälärakennus ja tontin omistaja on halukas muuttamaan alueen kaavassa voimassa olevaa käyttötarkoitusta nykyisestä liikerakennusten korttelialueesta asuntorakentamisen mahdollistavaan kaavaratkaisuun. Asemakaavamuutos laaditaan laajemmalle alueelle, jotka ovat kaupungin omistuksessa. Kaupungin omistamalle alueelle on tarkoitus kaavoittaa alueen maisemaan ja ympäristöön soveltuvaa asuinrakentamista aiemmin puretun päiväkodin ja rivitalon tilalle.

Kaavassa suunnittelualueen asuinrakennustyyppi merkitään joustavasti siten, että se mahdollistaa esimerkiksi pienkerrostalon, rivitalon tai kaupunkipientalojen rakentamisen rakentamisajankohdan kysynnän perusteella. Lisäksi kaavassa mahdollistetaan se, että osa rakennuksesta voisi olla liiketilaa tai muutettavissa sellaiseksi.

Kaupungin ja maanomistajan välisen sopimuksen mukaan kaupunki käynnistää kaavoituksen viimeistään 1.3.2025 ja tavoitteena on, että asemakaavamuutos on valmis 31.12.2026 mennessä.