Siirry sisältöön

Kissansalmentien alueen maaperätutkimukset edenneet

Porvoon kaupunki on saanut valmiiksi tutkimukset Kissansalmentien asuintonttien alueelta Tolkkisissa. Tutkimukset osoittivat, että pilaantuneiden maiden alue ei ole merkittävästi laajempi kuin aiemmissa tutkimuksissa. Pilaantunutta maa-ainesta on siis vain Kissansalmentien alkupään tonteilla, ja muut tontit ovat puhtaita.

Lisäksi kaupunki on tutkinut Kissansalmentien eteläpuoleisia maa-alueita, joiden tutkimustulokset valmistuvat siten, että niistä tiedotetaan laajemmin alkuvuodesta.

Kissansalmentien asuintonttien maaperästä lisää tietoa

Kissansalmentien asuinalueella maaperästä löytyneen rikkikiisukuonan laajuus saatiin rajattua tonttialueilla maaperätutkimuksissa kevään ja kesän 2024 aikana.

– Uusien tutkimusten myötä kuonaa sisältävän alueen rajaus ei laajentunut pohjoiseen Harjutien ja Pesukarhuntien tonteille tai itään päin Kissansalmentiellä uusille asuintonteille. Seuraavaksi ryhdymme pilaantuneiksi todettujen tonttien omistajien kanssa suunnittelemaan kunnostustoimenpiteitä paitsi riskinarvion myös tontinomistajan toiveiden mukaan. Muiden tonttien osalta ei puhdistamistarvetta ole, kertoo yhdyskuntasuunnittelupäällikkö Enni Flykt

Tulosten ja havaintojen perusteella rikkikiisukuonatäyttöä on katualueilla Harjutien alusta Kissansalmentien risteykseen saakka ja Kissansalmentiellä noin Kissansalmentie 8 kohdalle saakka. Kissansalmentie 10 tontin lounaiskulman täyttömaahan on sekoittuneena kuonaa, joka aiheuttaa maaperään pilaantuneisuutta. Tutkimusalueeseen sisältyneen Harjutie 4:n tontin eteläosassa pysäköintialueella ei havaittu pilaantuneisuutta tai jätejakeita. Tontin välittömässä läheisyydessä Harjutien kevyenliikenteenväylän kohdalla kuonatäyttöä kuitenkin todettiin.

Tulokset ja niistä laadittu raportti ovat valmistuneet ja lähetetty tiedoksi tonttien omistajille sekä viranomaisille. Tutkimusten mukaan Kissansalmentien alkupään rikkikiisukuonaa sisältävien tonttien piha-alueet suositellaan puhdistettavaksi. Tonteilla olevasta rikkikiisukuonasta voi aiheutua terveysriskiä, jos sitä suojaava paikoin hyvin ohut pintakerros rikkoutuu, jolloin altistuminen kuonan metalleille on mahdollista. Tämän vuoksi tonttien kuonaa sisältävien piha-alueiden puhdistaminen on tarpeellista. Puhdistamistoimenpiteitä voivat olla esim. massanvaihto ja eristäminen ja niiden yhdistelmät.

Kissansalmen eteläpuolisen alueen tutkimukset

Maaperätutkimuksia on tehty Kissansalmentien asuintonttien lisäksi Kissansalmentiestä eteläänpäin entisen sellutehtaan sataman läpi Skallholmintielle saakka. Lisäksi on otettu näytteitä sienistä mm. raskasmetallien kulkeutumisen selvittämiseksi. Laajemman alueen tulosten raportoiminen ja riskinarviointi valmistuvat loppuvuodesta. Asukkaita tiedotetaan raportin valmistumisen jälkeen alkuvuodesta.

Ympäristöterveydenhuollon suositukset Kissansalmentien alueella

Uusia elintarvikenäytteitä on otettu puutarhatuotteista kesällä 2024, mutta näytteiden tulokset eivät vielä ole valmistuneet. Aikaisemmissa tutkimuksissa edellisen satokauden säilötyissä puutarhatuotteissa tai talvella lähivesistä pyydetyissä kaloissa todetut raskasmetallipitoisuudet olivat hyvin pieniä, eikä niistä aiheudu terveydellistä haittaa. Maaperätutkimuksissa todetulla kuona-alueella kasvatettuja puutarhatuotteita ei tule käyttää elintarvikkeena. Muilla alueilla puutarhatuotteita voi käyttää normaalisti.

Ympäristöterveydenhuollon aikaisemmat suositukset liikkumisen välttämisestä ja tehostetusta siivouksesta ovat edelleen voimassa kuona-alueilla sekä Kissansalmentien eteläpuolella.