Siirry sisältöön

Porvoon matkailutuloissa kasvua viime vuonna

Porvoo jatkaa kasvuaan houkuttelevana matkailukohteena. Kesällä valmistuneen matkailun tulo- ja työllisyystutkimuksen mukaan matkailun suorat tulot kaupungissa nousivat vuonna 2023 noin 78 miljoonaan euroon, mikä on noin 0,5 prosentin kasvu edellisvuodesta 2022.

Turister i Gamla Stan

Matkailun kokonaistaloudelliset vaikutukset Porvoossa yltävät noin 130 miljoonaan euroon, ja matkailun aikaansaama välitön matkailun työllisyysvaikutus on 416 henkilötyövuotta. Väkilukuun suhteutettuna matkailueuroja kertyi Porvooseen 1522 euroa / asukas.

Matkailun tulo- ja työllisyystutkimukseen osallistui yhteensä 40 matkailualuetta. Tutkimuksen toteutti matkailun tutkimukseen erikoistunut Visitory Oy. Tutkimuskokonaisuus antaa ainutlaatuisen laajan kuvan koko matkailualan taloudellisesta ja työllistävästä vaikutuksesta Suomessa.

Vanha Porvoo vetovoimatekijänä: Matkailijoiden suositteluhalukkuus huipussaan

Heinäkuussa Porvoossa toteutettiin matkailijakysely osana Vanhan Porvoon matkailun kehittämiseen liittyvää laajempaa selvitystyötä. Vanha Porvoo on selkeästi kaupungin suurin vetovoimatekijä, joka houkuttelee matkailijoita tutustumaan kaupunkiin. Asiakastyytyväisyys Porvoossa on korkealla tasolla. Vastaajien suositteluhalukkuus oli 65,35 asteikolla -100 – +100, kun kaupunkikohteiden keskiarvo kyselyn toteuttaneen Salmi Platform Oy:n mittauksissa on 44,78. Tämä kertoo siitä, että matkailijat ovat erittäin tyytyväisiä kokemuksiinsa Porvoossa.

Kaupungissa yöpyneet matkailijat käyttävät rahaa keskimäärin 80 euroa henkilöä kohti vuorokaudessa, kun taas päivämatkailijat kuluttavat noin 122 euroa henkilöä kohti. Nämä summat ylittävät hieman kansallisen keskiarvon.

Kyselyyn vastanneet paikalliset asukkaat kokevat matkailun edistävän kaupungin vetovoimaisuutta, ylläpitävän ja lisäävän palveluita. Tämä korostaa matkailun merkitystä paitsi taloudellisena, myös elinvoimaa lisäävänä tekijänä.

Kesä-heinäkuun 2024 yöpymiset laskussa

Kesä-heinäkuun aikana yöpymiset Porvoossa vähenivät noin 10 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Tämä luku sisältää yöpymiset sekä rekisteröidyissä että rekisteröimättömissä majoitusliikkeissä. Rekisteröityjen yöpymisten osuus oli 64 prosenttia ja rekisteröimättömien 36 prosenttia.  Rekisteröidyissä yöpymissä vapaa-ajan matkailijat viettivät 23 900 yötä (+15,3 %) ja business-matkailijat 4 500 yötä (-66,1 %).

– Matkailulla on merkittävä rooli Porvoon taloudelle ja elinvoimalle. Kaupungin vetovoima houkuttelee kävijöitä, mikä näkyy matkailutulojen kasvuna ja positiivisina vaikutuksina palvelutarjontaan kaupungissa, toteaa Porvoon kaupungin matkailun kehittämispäällikkö Sari Myllynen.

– Kesä-heinäkuun yöpymistilastojen lasku johtuu osittain Sannäsin kartanon liiketoiminnan loppumisesta. Loviisan asuntomessut toivat viime vuonna majoittujia myös Porvooseen ja myös tämä vaikuttaa lukuihin. Tapahtumilla on merkittävä vaikutus matkailuun, jatkaa Myllynen.

Lisätietoja: