Siirry sisältöön

Sivistystoimen hallinnon kustannukset

Tuomas Kanervala esitti sanomalehti Uusimaassa mielipidekirjoituksessaan 22.10.2024 näkemyksiä kaupungin sivistystoimen hallinnon kulujen kehityksestä vuosina 2019–2023.

Kanervala esittää huolensa siitä, että sivistystoimen johdon sekä hallinnon, oppimisen tuen, kehityshankkeiden, koulukuljetusten kustannukset ovat yli kolmenkertaistuneet vuosien 2019–2023 välillä. Kanervala korostaa erityisesti sivistystoimen johdon kustannuksia, joiden hän laskee kasvaneen 1,3 miljoonasta eurosta 4,4 miljoonaan euroon vuosien 2019–2023 välillä.

On hyvä, että kaupungin taloutta tarkastellaan kriittisesti ja pyritään löytämään tehostamisen kohteita. Yksittäisiä kustannuspaikkoja ei kuitenkaan voida suoraan vertailla keskenään eri vuosilta, koska kaupungin organisaatiorakenne ja budjetointikäytännöt ovat muuttuneet viime vuosien aikana.

Esimerkiksi ”sivistystoimen johto” -nimiselle kustannuspaikalle on vuonna 2023 kirjattu koko toimialan hallintopalvelukustannukset (ict, talous- ja henkilöstöhallinto ja käännöskustannukset) noin 1,6 miljoonaa euroa. Vuonna 2019 hallintopalveluita tuotti kaupungin sisäisen palvelukeskus, ja kustannukset jaetiin laajemmin kaikille kustannuspaikoille. Lisäksi sivistystoimen johtoon on vuonna 2023 kirjattu Kuntien eläkevakuutuksen laskuttamaa uutta tasausmaksua noin 1,8 miljoonaa euroa, joka perustuu sote-uudistukseen mukanaan tuomiin muutoksiin.

Nämä kaksi erää käytännössä selittävät Kanervalan esittämän menojen kasvun.

Vastaavasti suomenkielisten ja ruotsinkielisten koulutuspalvelujen kustannukset vuonna 2023 sisältävät muun muassa panostuksia kouluruokaan sekä hankkeisiin ja projekteihin, joihin saatu ulkopuolista rahoitusta. Vuonna 2023 oli hankkeita ennätysmäärä, ja näillä keskitetyillä rahoilla palkattiin kouluilla useita hankeopettajia. Myös koulunkäynnin ohjaajien palkkaamiseen lukuvuoden aikana varattiin keskitetty määräraha, jolla palkattiin lukuvuoden aikana useita ohjaajia.

Vuosien 2019–2023 välillä sivistystoimen hallintokustannukset eivät ole kasvaneet mitenkään erityisesti. Sen sijaan esimerkiksi koulukuljetusten kustannukset ovat kasvaneet, yhteensä noin miljoona euroa.

Palveluverkkovalmistelua koskevaa tietoa ja vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin on koottu Porvoon kaupungin verkkopalveluun.