Nuorisotyöntekijät päivystävät vappuaattona
Porvoon kaupungin ja seurakunnan nuorisotyöntekijät päivystävät vappuaattona 30.4.2022 klo 18–02 välisenä aikana.
Porvoon kaupungin uusimmat tiedotteet.
Porvoon kaupungin ja seurakunnan nuorisotyöntekijät päivystävät vappuaattona 30.4.2022 klo 18–02 välisenä aikana.
Läntisen Mannerheiminväylän varren maankäytön uudistamiseen tähtäävä Porvoon puistokatu -kaavoitushanke etenee.
Kesko Oyj on päättänyt edetä K-korttelihankkeen toteuttamisessa Porvoon Länsirannalla. Taidetehtaan vieressä sijaitsevalle alueelle suunnitellaan Citymarketin, hotellin ja asuntoja sisältävän kokonaisuuden rakentamista.
Katujen asvaltointityöt käynnistyvät tällä viikolla (vko 17). Ensimmäiset työkohteet ovat pienimuotoista paikkaustyötä, muun muassa Jokikadulla ja Haikkoontiellä.
Hankesuunnitelma niin kutsutun Nimbus-talon muuttamisesta kaupungin hallinnon toimitiloiksi on valmistunut.
Porvoon ympäristöterveydenhuolto otti vuoden 2022 alussa käyttöön vuosittaisen perusmaksun terveydensuojelulain ja elintarvikelain nojalla säännöllisesti valvottaville kohteille.
Porvoon kaupungin viime syksystä alkaen tarjoama Kyläkyyti-palvelun käyttäjämäärät ovat kasvussa. Alkuvuodesta alkaen kyytiläisiä on kutsubussissa matkannut viikossa noin kolmisenkymmentä, mikä tekee kuukaudessa noin sata matkustajaa.
Pormestarinkadulla Lidlin vieressä olevan parkkialueen järjestelyt muuttuvat väliaikaisesti lähiviikkoina.
Länsirannan taidehankintaryhmä hankkii kolmelta suomalaissäveltäjältä ääniteoksia, jotka sijoitetaan Porvoonjoen länsirannalle.
Porvoon kaupunki aloittaa Lyseopuiston leikkialueen turva-alustojen uusimisen.