Siirry sisältöön

Parannamme Jokikadun vesihuoltoa

Porvoon vesi saneeraa Jokikadun viemärit kaivamattomilla menetelmillä ns. sukittamalla. Sukitustyö tehdään Mannerheiminkadun-Aleksanterinkadun väliselle osuudelle. Vanhaan viemäriputkeen asennetaan hartsilla kyllästetty sukka, joka kovetetaan lämmön avulla. Menetelmä tuottaa vesihöyryä, joka näkyy alueella. Sukitustyöt kaventavat ajoväyliä ja aiheuttavat väliaikaisia liikennejärjestelyjä alueella. Työ on määrä valmistua ensi viikon aikana. Jokikadulla tullaan myös myöhemmässä vaiheessa jatkamaan saneeraustyötä vesijohdon osalta sekä […]

Kaupunkikehityslautakunnan päätökset 12.10.2021

Lautakunta hyväksyi sopimuksen asemakaavamuutoksen käynnistämisestä Teboilin kanssa Maanomistajan tavoitteena on muuttaa tontin käyttötarkoitus asumispainotteiseksi, jossa liikerakennusmahdollisuutta. Tontin kaavoitushanke käsittää myös pohjoispuolisen tontin, oheisen yleissuunnitelman mukaisesti. Yleissuunnitelmassa tontille on luonnosteltu 5 – 6 kerroksinen asuinkerrostalo, jossa kivijalassa liikehuoneisto. Tontilla oleva vanha huoltamorakennus on osoitettu pysäköinti ja varastointikäyttöön. Uudisrakentaminen sijoittuu Mannerheimin ja Kaivokadun varteen ja muodostaa yhtenäisen […]

Kaupunginhallituksen päätökset 11.10.2021

Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunnan asettaminen Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto asettaa Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunnan 31.12.2022 saakka. Samalla kaupunginhallitus esitti, että kaupunginvaltuusto nimeää Porvoon kaupungin edustajat. Patrik Björkman (puheenjohtaja), varajäsen Pia Sågbom Topi Hämäläinen, varajäsen Pauli Tarna  Muut kunnat ovat lähettäneet ehdotuksensa edustajista Porvoon kaupungille. Porvoon edustajan valinta Uudenmaan jätelautakuntaan Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää kaupunginvaltuustolle, että se […]

Porvoon sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli ensi vuoden talousarviota

Kokouksessa käsiteltiin sosiaali- ja terveystoimen talousarviota vuodelle 2022. Porvoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimen painopisteitä vuodelle 2022 ovat koronan jälkeisen hoitovelan ja jonojen purkaminen sekä valmistautuminen Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen toiminnan käynnistämiseen. Koronaviruksen jälkihoito vaatii sekä henkilöstö- että taloudellista resursointia. Vuoden 2022 aikana tavoitellaan hoitojonojen purkamista erityisesti terveysasemalla ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa. Tarvittaessa hoitojonojen purkamista toteutetaan ostopalvelun avulla. […]