Siirry sisältöön

Kaupunkikehityslautakunnan päätökset 7.9.2021

Lautakunta antoi lausuntonsa valituksiin Helsingin hallinto-oikeuteen on jätetty kaksi valitusta lautakunnan poikkeamispäätöksestä 15.6.2021 (§ 115). Lautakunnan päätöksellä oli tarkoitus mahdollistaa rakennusluvan hakeminen osoitteessa Koivumäentie 8 sijaitsevalle kiinteistölle Ernestasissa uudelle, pääasiassa kaksikerroksiselle, ns. luhtikerrostalolle tontin länsiosaan. Porvoon A-asuntojen hanke täydentäisi olemassa olevaa vuokra-asuntokohdetta. Lautakunta katsoi lausunnossaan (esityslistan liitteenä), että valitukset tulee hylätä perusteettomina. Hallinto-oikeuteen on myös […]

Kaupunginhallituksen päätökset 6.9.2021

Edustajien nimeäminen Borgå Folkakademi AB:n hallitukseen Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti nimetä neljä luottamushenkilöedustajaa Borgå Folkakademi Ab:n hallitukseen esitettäväksi yhtiökokouksessa 8.9.2021: Torbjörn Blomqvist, puheenjohtaja Mikael Söderström Ronja Roms Bodil Lund Kysely Suomen kunnille, TE-palvelut 2024 -uudistus Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti antaa vastauksen kyselyyn, joka koskee TE-palvelujen siirtämistä kunnille.  Porvoon vastaukset kyselyyn Maamme hallitus on päättänyt jatkaa valmistelua TE-palvelujen […]