Siirry sisältöön

Porvoon kaupunki kysyy kuntalaisilta näkemyksiä Kokonniemen liikuntakeskuksen konseptiluonnoksesta

Porvoon kaupunki kartoittaa laajasti porvoolaisten ja muiden sidosryhmien näkemyksiä Kokonniemen liikuntakeskuksen konseptiluonnoksesta. Kokonniemen kehittämisestä kiinnostuneet voivat syys-lokakuun aikana tutustua konseptiin, sekä antaa palautetta ja kehittämisideoita. Mittavan vuorovaikutuksen tavoitteena on saada tietoa jatkokehittämisen pohjaksi ja päätöksenteon tueksi. Nyt on oikea aika vaikuttaa. Konseptiluonnoksessa hahmotellaan uudistuvaa Kokonniemen liikuntakeskusta, joka tarjoaa entistä paremmat edellytykset porvoolaisten terveyttä ja hyvinvointia […]

Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätökset 31.8.2021

Asia LAUSUNTO NCC INDUSTRY OY:N YHTEISLUPAHAKEMUKSESTA SIPOON LINNANPELLOSSA KIINTEISTÖILLÄ 753-402-3-41 JA 753-402-3-47 Tom Blomqvist ehdotti lausuntoon seuraavaa lisäystä: Kolmannen kappaleen loppuun lisätään virke ”Myös kuljetusten vaikutus alueen liikenneturvallisuuteen tulee ottaa huomioon.” Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti kaikki muut asiat yksimielisesti esitysten mukaisesti. Linkki esityslistaan 

Kaupunginhallituksen päätökset 30.8.2021

Hyvinvointialueen valmistelun poliittinen seurantaryhmä Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti nimetä Porvoon edustajat Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen poliittiseen seurantaryhmään: valtuuston puheenjohtaja Mikaela Nylander kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jorma Wiitakorpi sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Jenna Perokorpi Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin (VATE) on pyytänyt Itä-Uudenmaan kuntien kunnanhallituksia nimeämään kolme edustajaa kustakin kunnasta hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen poliittiseen seurantaryhmään.   Vastaus valtuustoaloitteeseen, joka koskee laavujen […]