Suunnittele unelmiesi Porvoo 2050 — vielä viikko aikaa vastata
Porvoon keskeisten kaupunkialueiden osayleiskaavan suunnittelutyö alkaa.
Porvoon kaupungin uusimmat tiedotteet.
Porvoon keskeisten kaupunkialueiden osayleiskaavan suunnittelutyö alkaa.
Eestinmäen päiväkodissa on todettu toinen koronavirustartunta. Tartunnan saanut on kotihoidossa, ja hänet on määrätty eristykseen.
Eestinmäen päiväkodissa on todettu koronavirustartunta. Tartunnan saanut on kotihoidossa, ja hänet on määrätty eristykseen.
Sairautensa mukaan riskiryhmään 2 kuuluville 16–17-vuotiaille avataan koronarokotusaikoja sähköiseen ajanvaraukseen torstaina 29. huhtikuuta noin klo 16.
Porvoon kaupungin johtoryhmä päätti kokouksessaan torstaina 29.4. kaupungin tiloja koskevien rajoitusten purkamisesta.
Porvoon kaupungin toimitilajohto ja sivistystoimi ovat selvittäneet Porvoontalon peruskorjausta taiteen ja kulttuurin harrastamisen keskukseksi.
Asumisen ohjelma 2030 Kaupunginvaltuusto hyväksyi äänestysten jälkeen asumisen ohjelman vuodelle 2030. Kaupunginvaltuusto äänesti kuusi kertaa käsittelyn aikana. Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt yhtään muutosta kaupunginhallituksen esitykseen. Esitykset ja äänestykset liitteessä. Asumisen ohjelma linjaa, kuinka kaupunki luo edellytyksiä tavoitteelliselle asuntotuotannolle, ilmastoviisaaseen asumiseen sekä asukkaiden hyvinvoinnin tukemiseen. Asumisen ohjelma on yksi konserninohjauksen välineistä, ja se ohjaa omalta osaltaan asioiden […]
Tänä vuonna 65 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat saavat toukokuun alusta lähtien valita toisen rokotteen Astra Zenecan tilalle.
Liikkumista tukevien palveluiden toimintaohje hyväksyttiin Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä liikkumista tukevien palveluiden toimintaohjeen Tapani Eskolan esittämin muutoksin, joita lautakunta kannatti yksimielisesti. Ohjeeseen tehdään seuraavat muutokset: Maininta asiakasraadista lisätään toimintaohjeen sivulle 14. Yhdistellyn matkan matka-aika ei saa muodostua asiakkaalle kestoltaan kohtuuttoman pitkäksi. Esimerkiksi jos matka-aika kaksinkertaistuu, on se kohtuutonta, eikä yhdistelyä tällöin tehdä. Kuljetuksen peruuttamisesta […]
Miltä Porvoo näyttää tulevaisuudessa? Miten ja mihin suuntaan Porvoota kehitetään? Ketkä haluavat olla päättämässä porvoolaisten asioista seuraavalla valtuustokaudella?