Kaupungin näyttelytiloja voi hakea huhtikuun ajan
Porvoon Taidehallin ja Galleria Vanhan Kappalaisentalon näyttelyaikoja vuodelle 2023 voivat hakea yksittäiset taiteilijat ja taiteilijaryhmät 1.–30. huhtikuuta 2021.
Porvoon kaupungin uusimmat tiedotteet.
Porvoon Taidehallin ja Galleria Vanhan Kappalaisentalon näyttelyaikoja vuodelle 2023 voivat hakea yksittäiset taiteilijat ja taiteilijaryhmät 1.–30. huhtikuuta 2021.
Kaupunginhallitus käsittelee 12. huhtikuuta kaupungin henkilöstön palkitsemista koronavuoden 2020 arvokkaasta työpanoksesta ja sitoutuneisuudesta.
Porvoon kaupungin henkilöstöraportti vuodelta 2020 osoittaa, että koronapandemia ei lisännyt kaupungin henkilöstömäärää, henkilöstön terveysperusteisia poissaoloja eikä ylitöitä. Koronapandemia ja sen leviämisen ehkäiseminen näkyi kaupungin toimialoilla hyvin eri lailla. Samaan aikaan kun joidenkin työtaakka kasvoi, toisella työpaikalla työ väheni tai lakkasi kokonaan. Epidemian jatkuessa palvelutarjontaa on pyritty normalisoimaan ja digitaalisten palvelujen määrää on lisätty. Vaikka koronaepidemia vaikuttikin […]
Lundinkadun itäpäätettä koskeva asemakaavan muutosehdotus on nähtävillä.
Tällä viikolla on edelleen noin 300 vapaata, sähköisesti varattavaa aikaa koronarokotukseen.
Porvoon kouluissa laajennetaan Suomen harrastamisen malli -pilottiprojektia ensi syksystä.
Kuntayhtymä Etevan ryhmäkoti Päivänsäteessä on todettu koronavirustartuntoja. Tartunta on todettu kolmella henkilökunnan jäsenellä ja yhdellä asiakkaan omaisella. Terveydenhuoltoviranomaiset ovat määränneet tartunnan saaneet eristykseen. Ryhmäkodin asiakkaat ja lähes koko henkilökunta – yhteensä noin 20 henkilöä – ovat altistuneet tartunnalle, ja heidät määrätään karanteeniin.
Tartunnan saanut on kotihoidossa, ja hänet on määrätty eristykseen.
Riskiryhmiin kuuluville 64-vuotialle ja sitä nuoremmille on avattu lisää aikoja sähköiseen ajanvaraukseen ensi viikolle.
Vesijohto Runeberginkadulla välillä Lukiokatu – Suistokatu suljetaan.