Yhteenveto Porvoon pyörätiekyselystä on valmistunut
Osana pyöräliikenteen edistämisohjelman laadintaa toteutettu Porvoon pyörätiekysely keräsi lähes 2 700 karttavastausta.
Porvoon kaupungin uusimmat tiedotteet.
Osana pyöräliikenteen edistämisohjelman laadintaa toteutettu Porvoon pyörätiekysely keräsi lähes 2 700 karttavastausta.
Yritysten kustannustuen toinen hakukierros on käynnissä. Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronapandemian vuoksi, ja joilla on sen vuoksi vaikeuksia selvitä liiketoiminnan joustamattomista palkka- ja muista kuluista.
Erittäin runsaan lumentulon takia kaupungin katukunnossapito keskittyy nyt pääväylien ja kokoojakatujen auraamiseen. Liikkeellä on kaupungin ja urakoitsijoiden koko aurauskalusto. Asuinalueiden kadut ovat vielä auraamatta ja tulee kestämään tovi ennen kuin asuinkadut saadaan aurattua.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suosittelee kasvomaskeja tällä hetkellä yli 12-vuotiaille, joten myös Porvoon kuudesluokkalaiset saavat maskit käyttöönsä 18. tammikuuta alkavalla viikolla.
Pitäisikö Vanhan Porvoon lisäksi säilyttää muitakin porvoolaisia rakennettuja alueita vai riittääkö rakennusten suojelu? Puretaanko ja rakennetaanko uutta? Kerro mielipiteesi porvoolaisesta kulttuuriympäristöstä vastaamalla kyselyyn 9.2.2021 mennessä. Kyselyllä selvitetään mielipiteitä, toiveita, arvostuksia ja haasteita, joita kulttuuriympäristöjen säilyttämiseen liittyy. Kysely on osa käynnissä olevaa kulttuuriympäristöselvitystä, joka laaditaan keskeisten alueiden osayleiskaavatyötä varten. Kyselyssä voit merkitä kartalle alueita, jotka mielestäsi ovat säilyttämisen arvoisia tai kaipaavat uudistamista.
Koko Porvoon kaupungin ja aliurakoitsijoiden kunnossapitovälineistö taistelee tänään tiistaina Porvoon ylitse liikkuvaa lumimyräkkää vastaan. Runsas lumimäärä aiheuttaa tästäkin huolimatta haasteita liikenteessä koko Itä-Uudellamaalla.
Ennakkoäänestyspaikat ja -ajat kuntavaaleissa 2021 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Porvoon pääkirjaston muutostyöt Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä pääkirjaston muutostöiden hankesuunnitelman. Vuoden 2017 alussa tuli voimaan laki yleisistä kirjastoista, jossa kirjaston perinteisten päätehtävien lisäksi määriteltiin kaksi uutta päätehtävää, jotka vaikuttavat kirjastojen toiminta- ja tilaratkaisuihin. Kirjaston tulee tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan ja […]
Koronatestiin pitää edelleen hakeutua lievissäkin koronaan viittaavissa oireissa. Koronaoireita ovat muun muassa nuha, yskä, kurkkukipu, lihassärky, kuume, vatsakipu ja ripuli.
Porvoon kaupunki aloittaa Raatimiehenkadun perusparannustyöt tammikuussa viikolla 2. Työt kestävät arviolta touko-kesäkuun vaihteeseen. Töiden aikana Raatimiehenkatua siirretään jonkin verran etelämmäksi ja kadun alle kaivetaan vesi-, viemäri- ja kaapeliputket.
Sosiaali- ja terveystoimi sai joulun aikaan runsaan määrän jouluiloa jaettavaksi asiakkaille yhdistyksiltä, yrityksiltä sekä yksityishenkilöiltä. Lahjoituksina saatiin muun muassa lahjakortteja, lahjoja, ruokakasseja ja tuotekasseja pääosin lapsiperheille, ruokakasseja aikuisille, joulukukkia, joulupostia ja lahjoituksia vähävaraisille ikäihmisille, villasukkia sote-palveluiden asiakkaille sekä toimintaan kohdennettavia varoja. Myös henkilökuntaa huomioitiin aamupalalla.