Rakennus- ja ympäristölautakunnan päätökset 24.11.2020
Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti kaikki asiat yksimielisesti esitysten mukaisesti. Rakennus- ja ympäristölautakunnan esityslista 24.11.2020
Porvoon kaupungin uusimmat tiedotteet.
Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti kaikki asiat yksimielisesti esitysten mukaisesti. Rakennus- ja ympäristölautakunnan esityslista 24.11.2020
Porvoonseudun musiikkiopiston järjestämät loppuvuoden konsertit siirtyvät koronatilanteesta johtuen pääosin myöhempään ajankohtaan tai ne striimataan yleisölle.
Koronatilanne on heikentynyt edelleen pääkaupunkiseudulla, ja pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on tiedottanut käsittelevänsä torstaina 26. marraskuuta uusia, koronaan liittyviä rajoituksia ja suosituksia. Myös sosiaali- ja terveysministeriö on antanut uusia ohjeita, jotka koskevat Uuttamaata.
Porvoon kaupungin johtoryhmä päätti maanantaina 23. marraskuuta tiukentaa koronaan liittyviä suosituksista ja rajoituksia.
Lähtevän veden klooraus käynnistettiin Sannaisten vesilaitoksella 16.9. veden hygieenisen puhtauden varmistamiseksi vedenottokaivojen saneerauksen aikana. Vedenottokaivojen saneeraus valmistui viime viikolla, jonka jälkeen myös klooraus lopetettiin. Veden desinfiointi jatkuu normaaliin tapaan UV-desinfioimalla. Vesilaitos arvioi, että verkostoon syötetty kloori on jo kokonaan poistunut verkostosta.
Porvoon kaupunki ja Porvoon Energia Oy ovat käynnistäneet yhteishankkeen, jonka tavoitteena on vähentää Keskuskoulun lämmön- ja sähkönkulutusta käyttäen uutta kaukolämpöratkaisua ja siihen liittyvää modernia automaatio- ja sovellustekniikkaa.
Jouluinen Porvoo on täynnä tapahtumia ja ostosmahdollisuuksia. Tule mukaan nauttimaan joulutunnelmasta! Joulun alla pysäköinti on ilmaista Porvoon kaupungin omistuksessa olevilla yleisillä pysäköintipaikoilla viikonloppulauantaisin 28.11., 5.12., 12.12., 19.12., 26.12. sekä 2.1.2021. Tavoitteena on parantaa asiointimahdollisuuksia keskustassa juuri joulun vilkkaimpina ostospäivinä. Aikarajoitusten noudattaminen kuitenkin koskee pysäköintipaikkoja, joissa on pysäköintiajan alkamisen osoittamisvelvollisuus. Kaupunki muistuttaa, että maksullisista pysäköintipaikoista suurin osa on yksityisessä omistuksessa. Yksityiset tahot noudattavat […]
Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) päätti perjantaina 20. marraskuuta kieltää kaikkien yli 20 hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämisen sisä- ja ulkotiloissa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella koronatilanteen heikentymisen vuoksi. Alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää myös yli 20 hengen tilaisuuksia, jos niissä noudatetaan THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta asiakasmäärien rajaamisesta, turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä. Päätös koskee myös Porvoota.
Alueellinen henkilökohtaisen avustajan työnantajaopas Porvoon sosiaali- ja terveyslautakunta päätti yksimielisesti, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Asia tuodaan uudelleen päätöksentekoon joulukuussa 2020. Muut asiat Muut asiat lautakunta päätti esitysten mukaisesti. Sosiaali- ja terveyslautakunnan esityslista/pöytäkirja
Unicefin lapsen oikeuksien päivää vietetään 20. marraskuuta. Lapsen oikeuksien varmistamiseksi Porvoo tavoittelee Unicefin Lapsiystävällisen kunnan statusta. Työ on käynnistynyt osallistumalla lapsia ja nuoria ja työryhmän kokoamisella.