Vanhan Porvoon sillan painorajoitusta on laskettu ja Sillanmäki muutettu kaksisuuntaiseksi
Silta-asiantuntijan antaman lausunnon pohjalta kaupunki on päättänyt rajoittaa liikennettä Vanhan Porvoon sillalla.
Porvoon kaupungin uusimmat tiedotteet.
Silta-asiantuntijan antaman lausunnon pohjalta kaupunki on päättänyt rajoittaa liikennettä Vanhan Porvoon sillalla.
Porvoon kaupungin henkilöstölle vuosi 2019 oli keskimäärin hyvä. Keväällä 2019 tehdyn henkilöstökyselyn mukaan työtyytyväisyys oli korkealla. Sairauspoissaolojen määrä laski edellisestä vuodesta, ja taso on alhainen verrattuna muihin kuntiin. Sairauspoissaoloprosentti oli 3,8.
Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti kaikki asiat yksimielisesti esitysten mukaisesti. Lautakunnan esityslista/pöytäkirja
Virtaalantien ja Saksalantien risteyksen lähellä on tänään korjattu vesijohtovuoto. Korjaustyön aikana laitos joutui sulkemaan alueella venttiilejä. Venttiilien sulkemisen ja avaamisen seurauksena vesi saattaa olla paikoittain ruskeata. Vesilaitos huuhtelee pääjohtoja tällä hetkellä. Johtotyön seurauksena voi siis esiintyä veden laatuhäiriöitä (ruosteista ja sameaa vettä, ilmaa vesijohdossa) parin vuorokauden ajan lähialueella. Asiakkaita pyydetään ottamaan huomioon laatuhäiriöiden mahdollisuus vedenkäytössään […]
Tilinpäätös 2019 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä vuoden 2019 tilinpäätöksen omalta osaltaan ja sitoutui allekirjoittamaan tilinpäätöksen. Tilinpäätös annetaan tilintarkastajalle tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnalle arviointikertomuksen laatimista varten. Kaupunginhallitus oikeutti rahoitusjohtajan tekemään tilinpäätökseen teknisluonteisia tarkistuksia ennen kaupunginvaltuuston tilinpäätöskäsittelyä. Tiedote 25.3.2020 Digiohjelma 2020-2023 Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä digiohjelman vuosille 2020-2023. Digiohjelman kolme teemaa ovat ”Tietoon perustuvat päätökset”, ”Palvelun laatu & […]
Porvoon kaupunginhallitus päätti torstaina 26. maaliskuuta, että kaupungin taloutta sopeutetaan kuluvana vuonna useilla eri keinoilla. Sopeuttamisessa huomioidaan talouden heikentymistä koskevat päivittyvät arviot sekä keinojen vaikuttavuus kaupungin palveluihin ja elinvoimaan. Koronaviruksen arvioidaan tällä hetkellä heikentävän kaupungin taloutta ainakin noin 15–20 miljoonalla eurolla kuluvan vuoden aikana. Tämä vastaa noin kahden kunnallisveroprosentin tuottoa. Kaupungin talouden sopeutustarvetta ja -toimenpiteitä […]
Porvoon kaupungin vuoteen 2023 tähtäävän digiohjelman luonnos on valmistunut ja kaupunginhallitus käsittelee ohjelmaa kokouksessaan 30. maaliskuuta. Digitalisaatiolla tarkoitetaan toimintakulttuurimuutosta nykyaikaisen tietotekniikan käytön lisääntyessä. Digiohjelmassa nostetaan esille toimenpiteet, joilla uuden teknologian mahdollistamana tuotetaan asukkaille hyvinvointia.
Porvoon kaupungin talous oli vuonna 2019 vain lievästi ylijäämäinen, vaikka talouden suhdannekehitys oli monella tapaa myönteinen, ilmenee juuri valmistuneesta kaupungin tilinpäätöksestä.
Digi- ja väestövirasto selvittää kyselytutkimuksen avulla suomalaisten digitaitoja ja digipalvelujen käytön sekä sähköisen asioinnin avun tarvetta.
Asemakaavan muutos Läntisen Mannerheiminväylän varteen Suunnittelualue sijaitsee Vanhan Helsingintien ja Hornhattulantien välissä. Asemakaavan tavoitteena on luoda edellytykset rakentaa liikenteen palvelupiste, jossa erityisesti julkiseen liikenteeseen liittyminen on tasokasta. Kaupunkikehityslautakunta päätti asettaa asemakaavaehdotuksen, Liityntäpysäköinti ja ABC, MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville sekä pyytää siitä MRA 28 §:n mukaiset lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti. Kuntatekniikan maksut Kaupunkikehityslautakunta päätti […]