Siirry sisältöön

Hinnastoon tulossa muutoksia 2024

Vesihuoltolain mukaan vesilaitoksen on lähtökohtaisesti rahoitettava toimintansa maksutuloilla. Vesihuollon käyttökustannukset ovat nousseet voimakkaasti vuoden 2023 aikana. Merkittävimmät hintamuutokset ovat toteutuneet sähkö- sekä kemikaalikustannuksissa. Verkoston ja laitospuolen investointitaso on toiminnan kannalta kuitenkin ylläpidettävä riittävällä tasolla. Tavanomaiset investoinnit ja käyttömenot on katettava maksutuloilla. Harvemmin toistuvat isommat investoinnit voidaan rahoittaa lainanotolla, jotta korotuspaineet tasoittuvat pitkällä aikavälillä. Liikelaitoksen johtokunta […]

Esitys kaupunginhallitukselle: Kokonniemi-hankkeelle suunnitellaan vaihtoehtoisia toteutusmalleja

Kokonniemen liikuntakeskuksen suunnittelua on jatkettu syksyn aikana. Kaupunginhallitus käsittelee suunnittelun tilannekatsausta kokouksessaan 4. joulukuuta. Esityksenä on, että kaupunginhallitus evästää hankeyhtiön jatkovalmistelua. Suunnittelua edistetään laatimalla uusia vaihtoehtoja liikuntakeskushankkeen toteuttamislaajuudelle niin, että Kokonniemen liikuntakeskuksesta tulee mahdollisimman hyvin toimiva kokonaisuus taloudelliset reunaehdot huomioiden.

Ilmasto- ja ympäristöohjelma etenee päätöksentekoon

Porvoon kaupungin yksi keskeisimmistä strategisista tavoitteista on olla ilmastotekojen kaupunki ja siten myös hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen edistämisen kannalta on tärkeää myös kannustaa yrityksiä ja asukkaita ilmastoviisaisiin ratkaisuihin sekä edistää kiertotaloutta. Tavoitteita vastaamaan on kaupunki laatinut luonnoksen uudeksi ilmasto- ja ympäristöohjelmaksi. Ohjelma korvaa aiemmat ilmasto-ohjelman, ympäristöohjelman ja kiertotalouden tiekartan.

Kaupunginhallituksen päätökset 27.11.2023

Sopimus yhteisestä toimielimestä TE-tehtävien hoitamiseen Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä päivitetyn sopimuksen yhteisestä toimielimestä TE-tehtävien hoitamiseen. Kaupunginhallitus lähettää päivitetyn sopimuksen Myrskylään ja muihin kuntiin hyväksyttäväksi, ja pyytää kuntia käsittelemään asian mahdollisimman nopealla aikataululla. Porvoon kaupunginvaltuusto hyväksyi 25.10.2023 yksimielisesti sopimuksen yhteisestä toimielimestä TE-tehtävien hoitamiseen, ja sen pohjalta tehtiin ilmoitus työ- ja elinkeinoministeriöön 27.10.2023. Itäisen Uudenmaan muiden kuntien […]

Piispankadun saneeraus valmistumassa – katu avataan liikenteelle viikolla 48

Porvoon veden saneeraustyömaa Piispankadulla välillä Raatihuoneenkatu-Aleksanterinkatu on valmistumassa. Asfaltoinnin pohjatyöt alkavat maanantaina 27.11. Talvisten olosuhteitten takia jää ja lumi sulatetaan ns. lämmitinrekalla. Lämmitinrekan työskentelystä tulee syntymään voimakasta vesihöyryä, tämä on tähän aikaan tehtävälle lämmitykselle luontainen ilmiö. Mikäli pohjatöiden tekeminen onnistuu ongelmitta eikä lisää lunta tule niin itse asfaltoinnin ajankohta on keskiviikkona 29.11. Tällöin Piispankatu voidaan […]

Ideat on tehty toteutettaviksi – pistokkaiden vaihtopiste pääkirjaston aulaan

Porvoon kaupunginkirjasto on toteuttamassa osallistuvan budjetoinnin kautta saadun idean ”Pistokkaiden vaihto”. Tämä idea sai kaupunkilaisten äänestyksessä 147 ääntä. Koko äänestystulos ja ideat ovat luettavissa kaupungin sähköisessä palvelussa https://www.eporvoo.fi/fi-FI/osallistuva-budjetointi/selaa-tuloksia/. Pistokkaiden vaihtoon tarkoitettu kaluste on jo hankittu ja se pystytetään pääkirjaston aulaan, varattujen kirjojen noutopaikan läheisyyteen. Tähän vuodenaikaan kasvit ovat kuitenkin pääosin lepotilassa eikä niitä ole hyvä […]

Kasvun ja oppimisen lautakunnan päätökset 23.11.2023

Liikuntapalveluiden kehittäminen Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi, että liikuntapalveluiden kokonaisvaltainen kehittäminen toteutetaan esitetyin painopistein ja toimenpitein vuoden 2024 aikana. Hankesuunnitelma Kvarnbackens skolan esiopetustoimintaa varten Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi ne hankesuunnitelman kohdat, jotka koskevat toimintaa ja kasvatusta, sekä yhtyy jaoston lausuntoon.Lautakunta katsoo, että hankesuunnitelmasta on käytävä selvästi ilmi, milloin toinen vaihe toteutetaan […]