Linnankoskenkatu suljettu Kaupunginpuiston kohdalta torstaista lauantaihin
Porvoon Kaupunginpuistossa järjestetään puukiipeilyn SM-kilpailut, jonka vuoksi Linnankoskenkatu suljetaan liikenteeltä Lundinkadun ja Raatihuoneenkadun väliseltä osuudelta.
Porvoon kaupungin uusimmat tiedotteet.
Porvoon Kaupunginpuistossa järjestetään puukiipeilyn SM-kilpailut, jonka vuoksi Linnankoskenkatu suljetaan liikenteeltä Lundinkadun ja Raatihuoneenkadun väliseltä osuudelta.
Helle-kirjastot viettävät tänä vuonna nimikkopäiväänsä tiistaina 23.5. Silloin käynnistetään kampanja, jolla tehdään näkyväksi kirjastopalveluiden aineellista arvoa.
Porvoon vesi haluaa kuulla asiakkaiden toiveita ja mielipiteitä asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Kyselyyn voi vastata 4.6 asti alla olevasta linkistä: Asiakastyytyväisyyskyselyyn Asiakaspalaute on meille erittäin tärkeää, jotta voimme kehittää ja suunnitella palveluitamme. Vastaamalla kyselyyn voitte osallistua arvontaan, missä palkintona on 250 euron lahjakortti joko Keskon tai S-ryhmän liikkeisiin. Kysely lähetetään myös sähköpostitse niille asiakkaille, joiden sähköpostiosoite on […]
Pääkirjaston viereisessä Kirjailijapuistossa kukkivat keväisin upeat kirsikkapuut. Kirjastossa ja puistossa vietetään keväistä Sakura-juhlaa työpajojen ja monipuolisen ohjelman merkeissä 20.-25.5.
Kaavahankkeen edistymisestä kerrotaan kaupunkikehityslautakunnassa 23.5.2023. Tavoitteena on täydentää ja tarkentaa kaavaluonnoksen sisältöä vielä kevään 2023 aikana siten, että kaavaluonnos tulisi nähtäville kesäkuussa. Asukkaille ja muille hankkeesta kiinnostuneille järjestetään informaatiotilaisuus 7.6. klo 18.00–20.00 Kulloon sivistyskeskuksessa. Tilaisuudesta kerrotaan tarkemmin lähempänä ajankohtaa. Asemakaavatyö käynnistyi keväällä 2022 Neste Oyj:n ja Borealis Polymers Oy:n hakemuksesta. Suunnittelualue on työn kuluessa tarkentunut […]
Kansallisen kaupunkipuiston vuosipäivää vietetään Porvoossa lauantaina 27. toukokuuta. Päivän teemana on puut ja erityisesti vanhat puut.
Kaupungin vuoden 2024 talousarviovalmistelu käynnistyy, kun ensi vuoden talousarviokehys menee kaupunginhallituksen käsittelyyn 22. toukokuuta. Menettelyn tarkoituksena on varmistaa, että toimialojen talousarvioehdotukset pysyvät kaupunginhallituksen hyväksymän talousarviokehyksen sisällä.
Epoon koulun huonokuntoinen liikuntasali suljetaan käytöltä 1. kesäkuuta. Epoon koulun rakennuksista on tehty useita kuntotutkimuksia, tarkastuksia ja selvityksiä viimeisten neljän vuoden aikana. Erityisesti liikuntasalin huono kunto on ollut tiedossa. Tarvittavat sisäliikuntatilat osoitetaan muista toimipisteistä.
Lupa- ja valvontalautakunta päätti kaikki asiat yksimielisesti esitysten mukaisesti.
Porvoon kaupunki on aloittanut Epoon Kivitarhan tonttien ennakkomarkkinoinnin.
Kivitarhan omakotitaloalue sijaitsee Epoossa noin 10 kilometriä Porvoon keskustasta kaakkoon. Omakotialueen pohjana toimiva Epoon Kivitarhan kaava on astunut voimaan alkuvuonna 2020.