Soitto soikoon!
Porvoonseudun musiikkiopisto täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Laadukkaasta taidekasvatuksesta nauttii jo yli 5000 opiskelijaa. Uuden harrastuksen voi aloittaa vaikka heti.
Oven takaa kantautuu vienoa helinää. Tuottaja Marika Kettusen koputtaessa oveen helinä taukoaa ja pian ovi avautuu. Sisällä opetushuoneessa yhdeksänvuotiaat kaverukset Fanny ja Lina harjoittelevat harpunsoittoa. Toimittajan ja kuvaajan saapuminen herättää tytöissä hykerrystä.
Pienet sormet liikkuvat jo varsin tottuneesti harppujen kielillä, soitto kuulostaa yhtä aikaa varmalta ja pehmeältä.
“Olemme Fannyn kanssa harjoitelleet nyt kaksi vuotta”, kertoo Lina.
Harmonikasta käyrätorveen
Harppu on Suomessa harvinainen soitin. Kovin yleinen ei ole myöskään oboe, jonka soittoa sitäkin Porvoonseudun musiikkiopistossa opetetaan.
“Meillä on laaja valikoima erilaisia soittimia”, sanoo Marika Kettunen.
“Oboen lisäksi on muita puhaltimia, kuten fagotti, klarinetti ja trumpetti, kielisoittimia kuten ukulele ja klassinen kitara, erilaisia lyömäsoittimia, sähkökitara ja –basso, sello ja kontrabasso. Laulua opetetaan myös. Vuodesta toiseen suosituimmat soittimet ovat kuitenkin viulu ja piano.”
Paperintuoksuisessa kansliassa apulaisrehtori Maire Aakko vahvistaa viulun ja pianon ylivallan.
“Pianonsoittajia on valtavasti ja heitä tulee koko ajan lisää. Viulu on toisena, mutta viime aikoina sellistien määrä on lisääntynyt. Myös puupuhaltimiin on ollut paljon tulijoita.”
Hän arvelee pianon suosion selittyvän sen yleisyydellä.
“Piano on tuttu soitin. Yritämme kuitenkin tuoda myös muita soittimia esille esimerkiksi kutsumalla vuosittain kaikki Porvoon kakkosluokkalaiset konserttiin, jossa niitä on mahdollista kuulla.”
Muuttunut maailma
“Saako olla?”
Musiikkiopiston pitkäaikainen rehtori Felix von Willebrand istahtaa pöydän toiselle puolelle ja tarjoaa porvoolaista klassikkoa, mansikanmakuista suklaasuukkoa.
Von Willebrand on tullut taloon vuonna 1987. Ajat ovat muuttuneet ja musiikkiopisto niiden mukana. Numeroiden valossa suurin muutos on tapahtunut oppilasmäärässä: siinä missä oppilaita oli von Willebrandin aloittaessa 398, on heitä nyt noin 5000.
Kovia nimiä löytyy jo musiikkiopiston vuonna 1964 päivätyn perustamiskirjan allekirjoituksista. Esimerkiksi Taneli Kuusisto ja Kyllikki Kuusisto olivat tuolloin suuria musiikkialan vaikuttajia, ja Taneli Kuusisto toimi myös Sibelius-Akatemian rehtorina.
Toinen suuri muutos liittyy oppilaaksiottoon. Enää musiikkiopistoon ei pyritä, vaan sinne ilmoittaudutaan. Aloittelija osallistuu niin sanottuun valmentavaan opetukseen yhden tai kahden vuoden ajan, minkä jälkeen oppilas voi jatkaa valinnaiseen opetukseen tai siirtyä perusopetukseen, jossa soittotunnit ovat pidempiä ja joka etenee tasolta toiselle.
Ilmoittautuminen ei ole myöskään sidottu mihinkään tiettyyn ajankohtaan. Harrastuksen voi aloittaa vaikka kesken vuoden, mikäli toivotussa instrumentissa vain on tilaa.
Moni innostuu soittamisesta muskaritoiminnan myötä, jota sitäkin järjestetään talossa. Maksuttomassa musiikkileikkikoulussa on vuosittain käynyt alueen päiväkodeista noin 2500 alle kouluikäistä, iloista mekastajaa tutustumassa rytmeihin ja soittimiin leikin ja laulun välityksellä.
“Vastapainoksi vanhin oppilaamme taitaa olla 77-vuotias laulunopiskelija”, Marika Kettunen muistelee.
Musiikki yhdistää ihmiset
Musiikkiopiston toisessa päädyssä paukkuu rumpusetti, jonka vierellä ohjeita antaa Jartsa Karvonen.
“Jälkimmäisen tahdin lopussa basari ja haitsu ovat vierekkäin”, ohjeistaa Karvonen ja oppilas Timo Virkkala nyökkäilee.
Virkkalan pääsoitin on oikeastaan sello, mutta rumpuharrastuksen hän aloitti pari vuotta sitten, jotta koko perhe voisi harrastaa yhdessä – sellolla kun harvoin on paljoakaan tekemistä puhaltimien kanssa, joita Virkkalan vaimo ja lapsi soittavat.
“Opiskelun musiikkiopistossa voi oikein hyvin aloittaa aikuisena”, kannustaa Virkkala.
Itsekin rumpuja soittava Marika Kettunen pohtii, että musiikki voi tuoda elämään valtavasti hyvää.
Teksti Elli Collan / Kuvaaja Samuli Skantsi
