Suomenkielisen koulutusjaoston kokous 10.12.2024
Suomenkielinen koulutusjaosto kokousti 10.12.2024 Linnankosken lukiossa.
Google for Education -pilotti suomenkielisessä perusopetuksessa lukuvuonna 2024–2025
Google for Education -pilotti on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Pilotin aikana on kerätty runsaasti erilaista aineistoa ja oltu yhteydessä myös muihin opetuksen järjestäjiin. Pilotin aikana on havaittu, että tekemällä muutoksia hallintamalliin ja laitekantaa koskeviin ratkaisuihin, on mahdollista saavuttaa tarkoituksenmukaisia pedagogisia ratkaisuja ja saada merkittäviä taloudellisia säästöjä. Hallintamallia ja laitekantaa koskevilla ratkaisuilla on myös mahdollista yksinkertaistaa prosesseja ja palveluita.
Google for Education -pilotin loppuraportti on valmis, ja se sisältää kattavan aineiston pilotin ajalta eri näkökulmista. Raportin perusteella Porvoon kaupungin perusopetuksen ja perusopetukseen valmistavan opetuksen kannattaa siirtyä kokonaisuudessaan käyttämään Google for Education -palveluita 1.8.2025 alkaen.
Suomenkielisen perusopetuksen laaturaportti 2023–2024
Perusopetuslain mukaan opetuksen järjestäjä on velvollinen arvioimaan antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta. Suomenkielisessä perusopetuksessa tehdäänkin lukuvuosittain laadunarviointia, jonka pohjalta kehitetään toimintaa niin opetuksen järjestäjän kuin koulujen tasolla. Laadunarviointi perustuu koulutusjaoston hyväksymään laatusuunnitelmaan.
Laatusuunnitelman mukaisesti kerättiin ja analysoitiin aineistoa oppimistulosten osalta lukemisesta sekä matematiikasta. Lukemisen osalta tulokset noudattavat melko pitkälti edellisen lukuvuoden tuloksia: kehitys on ollut aavistuksen myönteistä. Matematiikan osalta tuloksissa oli kuitenkin aavistuksen heikentymistä vertailtaessa valtakunnalliseen tasoon: vuosiluokan 9 oppilaiden keskiarvo matematiikan valtakunnallisesta kokeesta oli 6, kun valtakunnallinen keskiarvo oli 6,25. Myös samojen oppilaiden tulokset olivat heikentyneet selvästi vuosiluokalta 6 vuosiluokalle 9: vuosiluokalla 6 keskiarvo oli 7, kun taas vuosiluokalla 9 keskiarvo oli vain 6.
Lisäksi oppilaat ja henkilöstö vastasivat hyvinvoinnin eri osa-alueita mittaavaan Hyvinvointiprofiiliin. Huoltajat vastasivat puolestaan huoltajakyselyyn, joka toteutetaan kolmen vuoden välein.
Suomenkielisen lukiokoulutuksen laaturaportti 2023–2024
Lukiolain mukaan koulutuksen järjestäjän tulee huolehtia koulutuksen arvioinnista ja laadunhallinnasta. Suomenkielisessä lukiokoulutuksessa onkin kehitetty laadunarviointia, ja lukuvuodesta 2023–2024 on tehty laaturaportti koulutusjaoston hyväksymän laatusuunnitelman pohjalta.
Laatusuunnitelman mukaisesti kerättiin aineistoa oppimistulosten osalta matematiikasta ja äidinkielestä. Hyvinvoinnin ja osallisuuden osa-alueita tarkasteltiin puolestaan Hyvinvointiprofiilin pohjalta sekä opiskelijoiden että henkilöstön osalta. Sekä opiskelijoiden että henkilöstön kokemukset osallisuudesta olivat erityisen vahvoja. Opiskelijat kokivat, että oppilaitos tarjoaa heille hyvät mahdollisuudet ja että heitä arvostetaan. Myös opettajien kokemukset kehittämiseen osallistumisesta ja arvostuksesta olivat vahvoja.
Muut asiat
Muut asiat käsiteltiin esityslistan mukaisesti.