Taidekoululle esitetään tiloja WSOY-talossa
Kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan 10. maaliskuuta vuokrasopimusta, jonka mukaan Porvoon taidekoulun toiminta siirtyisi WSOY-taloon elokuussa.

Vuokrasopimus käsittää noin 1 000 m2 WSOY-talossa, pääosin toisessa kerroksessa. Tiloihin tulee mm. kuvataideluokkia, medialuokka, toimisto- ja tukitiloja, keramiikan opetustila ja leikkipiha. Tarjottu vuokrasopimus on toistaiseksi voimassa oleva 12 kuukauden molemminpuolisella irtisanomisajalla, kuitenkin niin, että ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajankohta on viiden vuoden kuluttua.
Taidekoulu on viime vuodet toiminut entisen Kissankulman päiväkodin rakennuksissa. Rakennukset ovat tiloiltaan ja rakenteeltaan ajateltuun toimintaan tehottomat, heikosti sopivat ja tekniseltä kunnoltaan laajan peruskorjauksen tarpeessa.
Taidekoulun uusia tiloja on suunniteltu yhdessä taidekoulun henkilökunnan kanssa. Nyt esitettävät uudet tilat täyttävät erinomaisesti sekä teknisesti että toiminnallisesti taidekoulun nykyiset ja tulevat tarpeet. Kuvismuskari on jo ennestään toiminut WSOY-talossa.