Siirry sisältöön

Tekojään sijaintipaikaksi esitetään Peipon kenttää Gammelbackassa

Elinvoimalautakunta käsittelee kokouksessaan 18. helmikuuta Näsin tekojään kylmäkoneiston uutta sijaintipaikkaa. Apulaiskaupunginjohtaja esittää, että kylmäkoneisto siirretään Peipon kentälle Gammelbackaan. Kaupunki on varannut kylmäkoneiston siirtoa varten 375 000 euron investointimäärärahan kuluvan vuoden talousarvioon. Lisäksi lautakunnalle esitetään, että tekojään turvallisesta toteutustavasta nykyiselle paikalle Näsiin käynnistetään selvitys. Selvitys tehtäisiin kustannusarviovaiheeseen saakka, jonka jälkeen asiaa arvioitaisiin uudelleen.

– Julkisuudessa on keskusteltu siitä, voisiko Näsin tekonurmikenttää käyttää tekojäänä tulevaisuudessa. Kenttä sijaitsee pohjavesialueella, ja siksi tekojäälle pitäisi löytää viranomaisten hyväksymä uusi toteutustapa, joka ei vaaranna pohjavettä. Selvitysprosessin keston ja teknisen ratkaisun mahdollisen uusimistarpeen vuoksi nykyistä kylmäkoneistoa olisi joka tapauksessa mahdollista hyödyntää toisessa sijainnissa, apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz toteaa.

Liikuntapalvelut on selvittänyt tekojään uutta sijaintipaikkaa viime syksyn aikana. Selvityksessä on huomioitu mm. alueen saavutettavuus, koulujen läheisyys, päiväkoti- ja kouluikäisten lasten määrä alueella, muut lähellä sijaitsevat liikuntaolosuhteet sekä tekniset mahdollisuudet rakentaa alueelle lähiliikuntapaikka, jossa olisi tekojää.

– Vaihtoehtoja on ollut useita. Loppumetreille karsiutui neljä vaihtoehtoa: Peipon kenttä Gammelbackassa, Lohentien kenttä Kevätkummussa, Kokonniemen tapahtumapuisto sekä Hamarin kenttä. Pidämme Gammelbackan kenttää parhaana vaihtoehtona, von Schoultz kertoo.

– Gammelbackan alueella asuu paljon perheitä, joilla on päiväkoti- ja kouluikäisiä lapsia. Alueen palveluiden kehittäminen on tärkeää myös segregaation ja eriarvoisuuden ehkäisemisen näkökulmasta. Alueen liikuntamahdollisuuksien parantaminen on osa tätä työtä. Tekojään sijoittaminen Peipon kentälle lisäisi Gammelbackan alueen vetovoimaa, von Schoultz jatkaa.

Alueen purojen lähiympäristöt ovat metsälain suojelemia erityisen tärkeitä elinympäristöjä.

– Olemme käyneet alustavaa keskustelua ympäristösuojeluviranomaisen kanssa kentän sijoittumista suhteessa suojeltuun puroon. Sijoituspaikka on todettu alustavasti toteutuskelpoiseksi kylmäaineen ja jäädyttämiseen liittyvän laitteiston osalta. Kentän pintamateriaalin osalta tulisi tutkia vaihtoehtoja tekonurmelle, von Schoultz kertoo.

Hamarin alueella kenttä jäisi kooltaan muita vaihtoehtoja pienimmäksi, ja myös päiväkoti- ja kouluikäisten lasten määrä on pienempi kuin muissa vaihtoehdoissa. Kevätkummun alueelle on puolestaan jo osoitettu lähiliikuntapaikkarakentamiseen investointimääräraha vuoden 2026 taloussuunnitelmaan, eli alueella on jo suunnitteilla lähiliikuntapaikan uudistaminen.

Kokonniemen tapahtumapuiston läheisyydessä on eniten koulu- ja päiväkoti-ikäisiä lapsia. Tekojään investointikustannukset nousisivat kuitenkin tulva-alueella maaperän vakauttamiskustannusten vuoksi yli kaksinkertaisiksi muihin vaihtoehtoihin verrattuna.

Tekojään mahdollisten sijaintipaikkojen vertailua

Peipon kenttä Gammelbackassa, koko 3000 m²

  • Kokonaiskustannusarvio rakentamiselle noin 400 000 euroa
  • 1 kilomerin säteellä 987 lasta päiväkodeissa tai kouluissa
  • Kehittyvää aluetta, valmistellaan uutta kaavaa, koulurakennusta ja asuinrakentamista
  • Huomioitava suojausrakentamisessa lähellä oleva puro, joka metsälain suojelemaa erityisen tärkeätä elinympäristöä
  • Kentän pintamateriaalin osalta tutkittava vaihtoehtoja tekonurmelle

Lohentien kenttä Kevätkummussa, koko 3000 m²

  • Kokonaiskustannusarvio rakentamiselle noin 515 000 euroa
  • 1 kilomerin säteellä 872 lasta päiväkodeissa tai kouluissa
  • Alueella ei ole lähellä taattua luistelumahdollisuutta
  • Alue on jo lähiliikuntarakentamisen investointisuunnitelmassa vuodelle 2026

Hamari, kentän kaukalo ja piha-alue, koko enintään 2300 m²

  • Kokonaiskustannusarvio rakentamiselle noin 400 000 euroa
  • 1 kilomerin säteellä 549 lasta päiväkodeissa tai kouluissa
  • Alue on saavutettavissa helposti myös Gammelbackan suunnasta

Tapahtumapuisto Kokonniemessä, koko 3000 m²

  • Kokonaiskustannusarvio rakentamiselle noin 515 000 euroa + maaperän stabilointikustannukset noin 600 000 euroa (tulvavesialuetta)
  • 1 kilomerin säteellä 2894 lasta päiväkodeissa tai kouluissa
  • Tekojää on käytettävissä lähellä (pallokenttä ja jäähalli)
  • Tekojää voi haitata tapahtumakentän tapahtumia, koska alueella tulee ehdottomasti välttää pistekuormaa ja maakiinnityksiä, jos siinä on tekojää.