Siirry sisältöön

Tolkkisten Kissansalmen alueella löytynyt maaperästä raskasmetalleja

Tolkkisten Kissansalmentien ympäristössä on tehty syksyn 2023 aikana maaperätutkimuksista, joiden riskinarvion tulokset valmistuivat tammikuussa 2024.

Kissansalmentien alueelta ja sen lähiympäristöstä on löytynyt mm. raskasmetalleja sisältävää luonnonmaasta poikkeavaa kuonatäyttöä, joka on tuotu alueelle ennen sen rakentumista asuinalueeksi. Raskasmetalleille altistuminen voi olla terveydelle vaarallista. Pilaantuneen maa-alueen koko laajuutta täytyy edelleen selvittää, joten ympäristöterveydenhuolto suosittelee, että selvitysten ajan varotoimenpiteenä Kissansalmentien molemmin puolin liikutaan mahdollisimman vähän maastossa ja pihoilla.

Tolkkisten Kissansalmen alueella tehdyt täyttömaatutkimukset

Kissansalmen alueen maaperää ja vesialuetta on tutkittu useaan otteeseen. Niin sanotun kuonatäytön laajeneminen osalle Kissansalmentien asuintonteista selvisi syksyn 2023 maaperätutkimuksista, joiden riskinarvion alustavat tulokset valmistuivat tammikuussa 2024. Tutkimusraportti valmistuu helmikuussa.
Tutkimukset tehtiin Porvoon kaupungin johdolla, yhdessä ulkopuolisena asiantuntijana toimivan Ramboll Finland oy:n asiantuntijoiden, valvovana viranomaisena toimivan Uudenmaan ELY-keskuksen ja asukkaiden kanssa.

Kissansalmentien asukkaille järjestettiin tiedotus- ja keskustelutilaisuus asiasta 7. syyskuuta ja 24. tammikuuta.

– Asia on erittäin ikävä alueen asukkaille, joiden elämään löydöksellä väistämättä tulee olemaan vaikutuksia. Koko asian laajuutta, vaikutuksia ja ratkaisukeinoja selvitetään laajasti eri näkökulmista asukkaiden ja ympäristön turvallisuutta painottaen. Järjestämme lisää keskustelutilaisuuksia ja pidämme asukkaat ajan tasalla tilanteesta, kertoo kaupunkikehitysjohtaja Dan Mollgren.

Porvoon maalaiskunta osti alueen Tampellalta 1980-luvulla

Porvoon maalaiskunta osti alueen Tampellalta 1980-luvulla, jonka jälkeen alue kaavoitettiin ja Kissansalmentien nykyinen katulinjaus rakennettiin.

Alueelle laaditun käyttöhistoriaselvityksen pohjalta selvisi, että alueelle on sijoitettu mm. raskasmetalleja sisältävää kuonaa sekä puupohjaisia jätteitä. Vanhojen asiakirjojen mukaan Tolkkisissa sijainneen selluloosatehtaan toiminnasta syntynyttä nollakuitua sijoitettiin Kissansalmeen 1893–1975 välisenä aikana ja nollakuitu peitettiin myöhemmin maa-aineksella.

– Maaperätutkimuksen tutkimuspisteet sijoitettiin laajemmalle alueelle, kuin historiatietojen mukaan kuona-ainesta oletettiin löytyvän. Tulokset kertovat, että saastunutta maa-ainesta voi olla vielä laajemmalla alueella Kissansalmentiellä ja sen ympäristössä. Tätä selvitetään lisää vuoden 2024 aikana tehtävissä tutkimuksissa, yhdyskuntasuunnittelupäällikkö Enni Flykt kertoo.

Tutkimuksessa todettiin korkeita pitoisuuksia muun muassa lyijyä, arseenia ja kobolttia lähes kaikista tutkimuspisteistä. Tutkimuspisteitä oli runsaasti Kissansalmentien alkupäädyssä ja sen lisäksi leikkipuiston suunnalla ja myös asukkaiden osoittamassa paikassa hieman etelämpänä.

Toimenpiteet asukkaiden terveyden suojelemiseksi

Analyysitulosten pohjalta on laadittu riskinarvio terveysriskeistä ja ekologisista riskeistä. Riskinarvioinnissa yleisenä periaatteena on, että noin 0,5 m pilaantumaton maakerros estää asuin- ja leikkipuistokäytössä olevilla alueilla altistumisen haitta-aineille.

Riskinarvioinnin perusteella välitöntä terveyshaittaa ei alueella arvioida aiheutuvan kuonan haitta-aineista, mikäli asuinkiinteistöllä ehjää nurmipintaa tai lasten leikkipuistossa pintamaakerroksia ei kaiveta auki.
Olemassa olevat pintakerrokset suojaavat maaperän kuonatäytön metalleille altistumiselta ja suositus on, että niitä ei rikota. Mikäli suojapinta rikkoutuu, alta voi paljastua raskasmetallipitoista kuonaa.

Pitkäaikaisesta altistumisesta raskasmetalleille voi aiheutua terveydellistä haittaa sekä lapsille että aikuisille.

Ympäristöterveydenhuolto on antanut alueen käyttöä koskevia suosituksia asukkaille. Lumikerros ja routa estävät haitta-aineiden leviämistä toistaiseksi. Kaupunki poistaa leikkipuiston käytöstä ja merkitsee alueet maastoon lähiaikoina.

Kissansalmentien eteläpuolisella viheralueella ja tien varressa olevilla pihoilla kannattaa liikkua mahdollisimman vähän lisäselvitysten valmistumiseen asti eikä marjoja, sieniä ja muita alueella kasvaneita tai kasvatettuja kasveja suositella syötäväksi, ennen kuin niiden turvallisuus saadaan varmistettua. Myöskään rannan läheisyydestä pyydettyä kalaa ei toistaiseksi kannata käyttää elintarvikkeena. Sulan maan aikana ympäristöterveydenhuolto suosittelee eteistilojen tihennettyä siivousta nihkeällä rätillä ja myös lemmikkien pesua ulkoilun jälkeen suositellaan.

Muita riskienhallintatoimia selvitetään parhaillaan ja ohjeet tarkentuvat lisätutkimusten valmistuttua.
ELY-keskus antaa kannanottonsa tutkimustuloksista ja riskinarviosta helmikuussa. Myös ympäristöterveydenhuolto on mukana asian selvittämisessä.

Lisätietoja:
Lisäkysymykset asumisterveydestä, elintarvikkeista ja juomavedestä voi lähettää sähköpostitse osoitteella ymparistotervedenhuolto@porvoo.fi tai ottaa arkisin klo 9–12 yhteyttä puhelimitse numeroon p. 040 168 8844.