Siirry sisältöön

Varhaiskasvatuksen tilapäistilat uimahallin tontille

Varhaiskasvatuksen uudet tilapäistilat on tarkoitus sijoittaa uimahallin tontin pohjoisosan nurmikentälle eikä Ruusupuistoon, kuten keväällä suunniteltiin. Kaupunginhallitus on jo tehnyt päätöksen tilapäistilojen vuokraamisesta kuudelle lapsiryhmälle viideksi vuodeksi.

Porvoon kaupungin tunnus.

– Olemme jatkaneet suunnittelutyötä yhdessä rakennusvalvonnan ja kaavoituksesta vastaavien asiantuntijoiden kanssa. Päädyimme yhdessä siihen, että Ruusupuiston läheisyydessä sijaitseva uimahallin tontti on useasta eri syystä parempi sijoituspaikka tilapäistiloille, kertoo toimitilajohtaja Mikko Silvast.

Ruusupuistossa on aikaisemmin ollut viereisten koulujen tilapäistiloja, kun kouluja on remontoitu. Nyt kyse on kuitenkin varhaiskasvatuksen tilapäistiloista, eli alueelle tulisi kokonaan uusi toiminto, noin sadan lapsen päiväkotitilat. Tämä toisi alueelle merkittävän määrän uutta saattoliikennettä.

Ruusupuisto sijaitsee koulujen vieressä. Alue on ahdas, eikä lasten saattoliikennettä ja pysäköintiä pystytä järjestämään siellä sujuvalla ja turvallisella tavalla.

– Ruusupuiston alue on myös kansallisen kaupunkipuiston aluetta ja arvokasta kulttuuriympäristöä, eikä alueen kaavassa ole rakennuspaikan merkintää, kuten uimahallin tontilla. Uimahallin tontilla väliaikaistilojen rakennuslupakäsittely on siksi sujuvampaa, mutta saattoliikenne ja pysäköinti on suunniteltava huolellisesti myös tällä alueella, kaupunkisuunnittelupäällikkö Jarkko Lyytinen kertoo.

Väliaikaistilojen pystyttämisen aikataulu viivästyy alun perin suunnitellusta lokakuusta muutamalla kuukaudella tilojen sijainnin vaihtumisen vuoksi. Uimahallin tontilla ei ole leikkipihaa valmiina, kuten Ruusupuiston tontilla. Lapsiryhmien käyttöön tulee heti aidattu piha ja siirrettäviä leikkivälineitä, mutta varsinainen leikkipiha voidaan rakentaa vasta tulevana kesänä. Lapsiryhmät voivat myös käyttää Ruusupuiston leikkipuistoa ulkoiluaikana.

Varhaiskasvatuksen tilapäistilat palvelevat Omenatarhan palvelualueen, keskustan ja Metsätähden palvelualueen perheitä. Tilapäistilat on suunniteltu osaksi Puistopäiväkodin toimintaa, ja niiden on tarkoitus olla käytössä enintään viisi vuotta – siihen asti, kunnes Puistopäiväkodin korvaava uusi Meritullin päiväkoti valmistuu.

– Tilapäistilojen viivästyminen aiheuttaa varhaiskasvatukselle haasteita, mutta pystymme tarjoamaan varhaiskasvatuspaikan kaikille lapsille. Rauhankadun toimipisteeseen on perustettu kolmas päiväkotiryhmä jo elokuussa. Siirrämme Rauhankadun lapsiryhmät tilapäistiloihin, kun ne valmistuvat, ja voimme sen jälkeen luopua Rauhankadun tiloista, varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg kertoo.

– Yksityisissä ja kunnallisissa päiväkodeissa on vielä yksittäisiä vapaita paikkoja, ja tarjoamme uusille hakijoille myös näitä paikkoja, ennen kuin tilapäistilat valmistuvat. Tiedotamme muutoksista suoraan perheille, joita ne koskevat, Nyberg jatkaa.