Vuoden 2021 Runeberg-kirjallisuuspalkintoehdokkaat on valittu

Ehdokkaat ovat:

• Selja Ahava: Nainen joka rakasti hyönteisiä (Gummerus)
• Ann-Luise Bertell: Heiman (Förlaget)
• Ulrika Hansson: Jaktlaget (Schildts & Söderströms)
• Jari Järvelä: Klik (Tammi)
• Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa (WSOY)
• Maria Peura: Kantajat (Otava)
• Marisha Rasi-Koskinen: Rec (S&S)
• Kristiina Wallin: Meduusameri (Tammi)

Valitsijaraati valitsi kahdeksan palkintoehdokasta 246 teoksen joukosta. Ehdokkaiden julkistamistilaisuutta ei koronaepidemiasta johtuvien rajoitusten vuoksi järjestetä, mutta järjestäjien, raadin ja kirjailijoiden puheosuuksia sisältävä videotallenne julkaistaan internet-osoitteessa www.uusimaa.fi torstaina 10.12. kello 13.

Valitsijaraatiin kuuluivat tänä vuonna kirjailija Marja-Leena Tiainen, kriitikko Merja Leppälahti ja pohjoismaisen kirjallisuuden väitöskirjatutkija Hanna Lahdenperä.

Runeberg-palkinnon voittajan valitsee ehdokkaiden joukosta kolmihenkinen palkintoraati, johon kuuluvat kirjailija Sinikka Vuola, kriitikko Marissa Mehr ja FT, kirjallisuudentutkija Julia Tidigs.

Voittaja julkistetaan Runebergin päivänä 5. helmikuuta 2021.

Runeberg-palkinto on sanomalehti Uusimaan, Porvoon kaupungin, Suomen Kirjailijaliiton, Suomen arvostelijain liiton ja Finlands Svenska Författareföreningin kirjallisuuspalkinto. Palkinto on perustettu vuonna 1986.  Runeberg-palkinnon maksavat yhdessä sanomalehti Uusimaa ja Porvoon kaupunki. Palkintosumma on 20 000 euroa.

Vuoden 2020 Runeberg-palkinto myönnettiin Ralf Andtbackalle hänen runoteoksestaan Potsdamer Platz. En dikt. (Förlaget).

Selja Ahavan romaanin päähenkilön Marian taustalla on todellinen 1600-luvulla syntynyt henkilö, Maria Merian. Merian tarkkaili ja kuvasi piirtämällä hyönteisten muodonmuutoksia aikana, jolloin tutkijatkaan eivät vielä tienneet aiheesta paljon. Todellinen Maria Merian kuoli jo vuonna 1717, mutta Selja Ahava yllättää lukijan sallimalla oman Mariansa jatkaa elämäänsä paljon pitempään. Hän ehtii matkustaa 1800-luvun Japaniin ja sieltä vielä nykypäivän Berliiniin.

Romaanin päähenkilön toimia ohjaa tiedonhalu ja rakkaus luontoon. Niiden voimalla hän pystyy rikkomaan rajoja ja tekemään poikkeuksellisia valintoja. Ahava venyttää upealla tavalla ajan ja toden käsityksiä, mutta läpi koko romaanin yksi todellisuus pysyy, nimittäin luonnon ihmeellisyys, hauraus ja katoavaisuus. 

Ann-Luise Bertellin romaanissa Heiman sana ja oma maa ovat olemassaolon keskipiste. Taustana on 1900-luku, jossa sodat luovat pitkiä varjoja, mutta katse on tukevasti yksilössä, perheessä, suvussa ja yhteydessä ja niissä kertomuksissa, jotka kiinnittävät heidät omaan paikkaan, heidän pohjanmaalaiseen kotitilaansa, heiman. Keskeltä, kuin myrskyn silmästä, paljastuu kaikkein suurin ja vaikein asia: kun oppii tuntemaan itseään enemmän kuin haluaa ja kykenee käsittelemään, sanat loppuvat. Ann-Luise Bertell on kirjoittanut suuren romaanin pienestä ihmisestä, jossa on kielellinen omaleimaisuus ja narratiivinen rytmi.

Ulrika Hanssonin esikoisromaani Jaktlaget kuvaa arjen voittoa. Hänen tulkinnassaan Pohjanmaan kylästä ihmisten on elettävä sekä toistensa että luonnon kanssa. Teema on sangen ajankohtainen: lokit valtaavat ja likaavat lähimpänä olevan paikallisen järven, ne pitävät meteliä ja tekevät elämän lähes sietämättömäksi siinä lähellä asuville, mutta säännöstö ei salli minkäänlaisia voimakeinoja. Avioliittoihin ja kyläyhteyteen tulee säröjä – kuinka päästä eteenpäin, kun kaikki tiet ainakin näennäisesti ovat suljetut? Hansson kuvaa taitavasti sekä kaunista että julmaa niin konflikteissa että rakkaudessa ja antaa henkilöhahmojen tehdä mahdottomia päätöksiä ilman että siinä osoitetaan ketään koko kädellä.

Hyvin toimeentulevassa perheessä kaikki muu on täydellistä, paitsi yksi lapsista, lyhytkasvuinen Iris. Valokuvaaja Signe Branderin vaikutuksesta Iris ryhtyy valokuvaamaan; vuosien ja vuosikymmenten mittaan hän onnistuukin ottamaan valtavan määrän upeita kuvia. Itse asiassa yllättävän monet maailman tunnetuimmista valokuvista ovat todellisuudessa Iriksen ottamia tai ainakin hänen innoittamiaan, vaikka hänen nimeään ei niistä löydy eikä maailma häntä tunne.

Jari Järvelän Klik kertoo kiehtovan tarinan naisesta, joka elää samanaikaisesti sivussa ja keskiössä. Historiassa usein yksi saa kunnian, moni jää varjoon. Järvelän vaihtoehtoisessa todellisuudessa arvostettujen valokuvaajien joukosta yksi on työnnetty sivuun ja tarkoituksella unohdettu. Taidolla kerrottu tarina sekä viihdyttää että antaa ajattelemisen aihetta.

Sota on loppunut. Viisi natsi-Saksan armeijan mukana ollutta suomalaisnaista onnistuvat pääsemään vapaiksi vankileiriltä Pohjois-Norjasta. Saksalaisten huoriksi ja isänmaanpettureiksi leimatut naiset vaeltavat tuhotun ja miinoitetun Lapin halki kohti kotikontuja. Koetut nöyryytykset ja pelko tulevasta seuraavat Veeraa, Ireneä, Siiriä, Katria ja Ailia. Vaivalloisen matkan aikana naiset käyvät läpi muistojaan, mutta jokainen varjelee kuitenkin sitä, mikä on kaikkein kipeintä, mistä ei voi puhua.

Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa on karun riipaiseva ja syvästi inhimillinen romaani. Sen kerronta on elävää ja kieleltään rikasta. Romaanillaan Kinnunen palauttaa ihmisarvon ja menetetyn kunnian heille, jotka eivät palanneet sodasta sankareina. Se on sankarillinen teko.

Maria Peuran tummasävyisessä romaanissa Kantajat kuvataan pohjoisen kyläyhteisön elämää loppukeväällä 1959. Moniäänisen teoksen päähenkilö on salakuljettajan, taposta tuomitun Viktorin tytär Sofia.  Tyttö kantaa huolta sairaasta hevosestaan Hillasta, työn raskauttamasta äidistään ja rehtorin lapsesta, jota hän hoitaa koulunkäynnin ohessa.  Sofia odottaa isän vapautumista vankilasta ja tämän lupausta pelastaa Hilla vapauteen kaltaistensa vuonohevosten laumaan Norjaan.

Salakuljetus ja ankara uskonnollisuus leimaavat kyläyhteisöä, on sorrettuja ja valtaansa väärin käyttäviä. On painavia salaisuuksia, joista yhtä kantaa Sylvia, Sofian äiti.

Maria Peura kuvaa pohjoisen ihmisiä ja aikakautta väkevästi ja koskettavasti. Tarina tempaa lukijan mukaansa ja pitää otteessaan aina dramaattiseen loppuun saakka. Torniojokilaakson murre tuo kerrontaan oman, elämänmakuisen lisänsä.

Marisha Rasi-Koskisen viides romaani Rec on taidokas kaleidoskooppi, jossa perspektiivi liukuu ja säröilee. Kahden pojan, Lucaksen ja Colen, suhde liikkuu rakkauden ja riippuvuuden akselilla niin lapsuudessa ja aikuistuessa kuin aikuisena, ystävyyden jälkeen. Pojat rakentavat oman maailmansa ja omat kertomuksensa, johon kuuluvat voimakkaasti kuvat ja kuvaaminen. Mutta mitä jää ruudun ulkopuolelle? Lukijalle tarjotaan vaihtoehtokertomuksia, toisia otoksia, ja kokonaisuus muodostuu sekä vaivihkaa että vääjäämättä. Totuus riippuu kertojasta ja katseesta, ja Marisha Rasi-Koskinen valottaa niin tarinan moninaisuutta kuin itse kertomisen ehtoja varmalla kädellä.

Kristiina Wallinin kuudennessa runokokoelmassa Meduusameri muistot, kuvitelmat ja unet kietoutuvat yhteen kiinnostavaksi kokonaisuudeksi. Kokoelmassa tuoksuu meri ja lapsuus. Wallinin teksti on unen tai muistojen tavoin fragmentaarista: paikoin liikutaan nopeiden miellekuvien ja katkelmien virrassa, paikoin pysähdytään miltei käsinkosketeltavan todellisiin hetkiin. Maailma rakentuu lapsen tai unen logiikalla; joskus lausutuista sanoista voi tulla todellisuutta. Teksti tarjoaa lukijalle sekä tuttuuden että vierauden kokemuksia. Keskeinen osa on alati muuttuvalla luonnolla, joka ei ole alisteinen ihmiselle, mutta johon ihmisen toiminta vaikuttaa.  

Raadin puhe